Olen siis muuttamassa Australiaan työskennelläkseni siellä Au Pairina. Ostin lennot pari viikkoa sitten ja jätän Suomen taakseni heinäkuun 4. päivä. Kaikki alkoi siitä, kun vajaa kuukausi sitten juhlimme sukulaisteni ja äidin ystävien kanssa äidin 50-vuotis syntymäpäivää. Äiti järjesti pienet juhlat mökillä ja siellä sitten juhlittiin kaikki iloisissa tunnelmissa hyvän ruuan, juoman ja seuran merkeissä. Juhliin oli saapunut myös enoni, joka nykyään asustelee Ruotsissa. Illan mittaan sitten satuimme istumaan vastakkain mökkituvan pöydässä ja hän sitten kysyi, että miten elämä Lappeenrannassa menee. Päätin, että nyt kun tässä kerran ollaan ja asia tuli puheeksi, niin miksi en olisi samantien rehellinen. Kerroin, etten ole tällä hetkellä tyytyväinen elämääni. Hän sitten ihmetteli, että miksi tyydyn elämään elämää joka on onnetonta ja vailla ajatusta ja suuntaa. Siinä sitten selittelin etten tällä hetkellä voi tehdä muutakaan, koska säästöt ovat menneet erilaisiin autoremontteihin sun muihin, minulla on vuoden määräaikainen vuokrasopimus joka päättyy vasta loppuvuodesta ja työpaikkakin on vakituinen. Kun olin näitä syitä hetken luetellut, eno keskeytti minut ja sanoi, että kaikki asiat mitä olen juuri luettelemassa ovat silkkoja tekosyitä. Yritin jatkaa selittelyjä, mutta enoni keskeytti minut taas. Hän korosti, että olen nuori ja vapaa eikä minun kuulu elää onnetonta tasaista elämää näin nuorena jos haluan elämältäni selkeästi jotain enemmän. Samalla hän otti puheeksi aikaisemmat haaveeni ulkomaille muutosta. Enoni korosti koko ajan sitä, että kaikki on mahdollista jos vain tarpeeksi haluan. Minulla on kuulemma koko suku ja perhe Suomessa tukemassa päätöksiäni ja elämääni jos päätän lähteä ulkomaille. Ja jos haluan lähteä, tukiverkkoni vaikka järjestää asunnon, lennot ja muut asiat Suomessa. Minun tehtäväni on vain itse löytää paikka minne lähden. Enoni lupasi, että KAIKKI asiat järjestyvät jos vain päätän lähteä ja löi vielä kättä päälle.
Siinä sitä sitten oltiin. En voinut tajuta koko tilannetta. Minulle oli juuri luvattu kaikki (ja paljon enemmän) mitä olisin voinut koskaan edes toivoa! Koska enoni oli niin vakuuttava ja varma lupauksistaan päätin, että nyt en enää odota vaan alan toimia. Jo samana iltana perustin profiilin Au pair Worldiin. Viikon päästä sunnuntaina klo 7 aamulla minulla oli skype-keskustelu tulevan host-perheeni kanssa jolloin he ilmoittivat, että haluavat ottaa minut jos vain haluan tulla. Ja halusinko? No todellakin halusin! Kun asia varmistui, soitin heti äidille ja kerroin ilouutiset. Seuraavan viikon aikana hankin viisumin ja ostin lentoliput. Kun kaikki käytännönasiat oli järjestyksessä, julkistin tiedon facebookissa. Lähtöni oli nyt siis virallista ja niin todellista!
Nyt istun kotona keittiönpöydän ääressä pakkauslaatikoiden keskellä ja katson viimeistä kertaa Salkkareita ja juon teetä lasista, koska kaikki mukit on jo pakattu. Asunto on ihan sekaisin ja todellinen muutto vasta edessä, mutta mieli on silti tyyni ja rauhallinen. Monen mielestä minulla saattaisi olla syytä jos minkälaiseen stressiin, mutta en näe sitä tarpeelliseksi. Kaikki asiat ovat yhtä äkkiä järjestyneet kuin itsestään; rahat vain ilmestyivät tililleni, sain irtisanottua asuntoni kesken määräaikaisen vuokrasopimuksen, löysin täydellisen host-perheen ja viisumi myönnettiin muutamassa tunnissa. Kaikki läheiset, sukulaiset, ystävät ja perhe ovat suhtautuneet päätökseeni iloisesti ja kannustavasti. Mikään ei pidättele minua Suomessa. Ensimmäistä kertaa olen täysin varma siitä, että vuoden takainen ero entisestä poikaystävästäni oli oikea päätös. Mikään ei enää sido minua mihinkään ja olen vapaa elämään omaa elämääni omilla ehdoillani. Olen aina halunnut mennä ja nähdä maailmaa ja nyt minulla on siihen täydellinen mahdollisuus. Joskus haaveilin elämästä Au pairina Englannissa ja muistan, kuinka entinen poikaystäväni tokaisi siihen, ettei hän usko, että oikeasti koskaan lähden mihinkään. Nyt olen lähdössä Australiaan ja tiedossani on vain määränpää eikä tulevaisuuden tuomista kuvioista aavistustakaan. Nautin tästä tilanteeesta. Tiedottomuus tulevaisuudesta, jännitys, hetkessä eläminen ja riskien ottaminen ovat juuri niitä asioita, mitä 20-vuotiaan Jennan elämässä kuuluu olla. Tiedän, että Jumala on luonut minulle täydellisen suunnitelman ja parasta siinä on se, että minun tehtävä on vain tarttua siihen ja elää sitä todeksi.
Life is wonderful, isn't it?
