Niin on aika taas ehtinyt vierähtää sellaisella vauhdilla ja niin paljon asioita on tapahtunut, etten oikein edes tiedä mistä aloittaisin. 9 viikkoa lomalta paluun jälkeen olen ehtinyt tehdä töitä ja enää 5 jäljellä ennen kuin on taas aikani palata takaisin Perthiin. Viimeiset kaksi kuukautta ovat olleet tunteita ja tapahtumia täynnä ja saan koko sydämmestäni olla kiitollinen Taivaan Isille jonka siunauksen ja rakkauden olen saanut tuntea ja kokea päivittäin.
Ensimmäiset pari viikkoa työntouhussa meni mukavasti ja kaikki suhteellisen hyvin. Pääsin koulu-juttuihin hyvin mukaan ja aikaisemmin haasteelliselta tuntunut opettaminen alkoi muuttua mieluisaksi puuhaksi. Willin aikaisemmin hieman haasteellinen asenne koulunkäyntiin on parantunut parantumistaan ja sen seurauksena kouluhuoneessa on vallinnut aikaista huomattavasti iloisempi ja hilpeämpi tunnelma. Poikien kanssa kaikki menee hyvin ja suhde meidän välillä on kehittynyt entisestään, näistä pojista on tullut minulle todella tärkeitä ja rakkaita!
Parin viikon jälkeen elämä täällä koki täyskäännöksen, sillä sain tosi elämässä nähdä vanhan sanonnan merkityksen siitä, kuinka "tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä". Aluksi pieni, kaukana oleva, suhteellisen harmittomalta vaikuttava maastopalo kasvoi muutamassa päivässä hengenvaaralliseksi ja todella tuhoisaksi hirviöksi, jonka seurauksien kanssa kamppailemme päivittäin vielä pitkään. Maastopalo kasvoi muutamassa päivässä niin suureksi, että sen kontrolloiminen ihmisvoimin oli mahdotonta; liekit olivat useita metrejä korkeat, tulirintama 15 kilometriä pitkä ja kovan tuulen seurauksena tuli levisi 40 kilometriä vain kahdessa päivässä. Aluksi harmittomalta vaikuttava palo osoittautui vakavaksi ja pelottavaksi viholliseksi ja muutama päivä sen alkamisen jälkeen jouduimme kohtaamaan todellisuuden; olimme kirjaimellisesti kontrolloimattoman tulen piirittäminä joka voimakkaan tuulen takia levisi käsittämättömällä vauhilla. 3 päivän ajan saimme avuksemme useita vapaapalokuntalaisia, jotka tekivät parhaansa sen eteen, että saisimme edes kotipihan säästettyä palolta.
Usean päivän ilma oli savusta samea, haju oli kamala ja aiheutti voimakasta pahoinvointia. Muistan heränneeni keskellä yötä voimakkaaseen savun hajuun ja ulos mennessäni sain pilkkopimeässä yössä nähdä yhdeltä suunnalta tulesta kirkkaan puinaisen taivaan. Sinä yönä pelkäsin varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni henkeni puolesta ja keskellä yötä vain rukoilin Jumalalta, että säästyisimme tulelta. Pahimpina aikoina tulirintama oli vain 500 metrin päässä kotipihasta. Aloimme polttamaan aluetta kotipihan ympäriltä jotta kun "oikea palo" ennättäisi niille alueille, siellä ei olisi enää mitään mitää palaa, joten tulen olisi pysähdyttävä siihen (en tiedä miksikä tätä Suomessa kutsutaan, mutta englanniksi se on " Back burning"). Tällä keinoilla saimme kuin saimmekin kotipihan ja sen lähialueen säästettyä säästyen samalla myös itse mahdolliselta evakuoinnilta. Viimeinkin rukouksiin vastattiin, sääolosuhteet alkoivat parantua ja lopputuloksena kotipiha säästyi. 180 000 hehtaarin maista kuitenkin 95% paloi ja luonnollisesti sen mukana myös yli 4000 eläimen laidunalueet.
Tämän episodin seuraksena aika täällä on ollut todella kiireistä, työntäyteistä ja stressaavaa. Perhe, jolle teen töitä on ollut kuitenkin todella onnekas saadessaan paljon apua ja tukea perheeltään, ystäviltään, tutuiltaan mutta myös tuntemattomilta. Ihmiset ovat tulleet tänne useiksi viikoiksi auttamaan ja tuntemattomat ihmiset ovat myötätunnon osoittaimisen lisäksi auttaneet myös konkreettisesti; jotkut tuntemattomat ihmiset ovat tilanteesta kuultuaan lahjoittaneet muun muassa heinää ja olleet valmiita kuljettamaan sen tänne ilmaiseksi 800 kilometrin päästä!
Tästä kokemuksesta palautuminen on vienyt paljon aikaa ja energiaa jokaiselta täällä olleelta ja näin tulee jatkumaan vielä pitkään. Kuivan kauden takia kasvillisuus ei vielä kasva, joten karjalla on normaalia huomattavasti haastavammat ajat edessä seuraavan sadekauden alkuun asti, jonka voi olettaa alkavan joulukuun puolenvälin paikkeilla. Pitkät päivät ja vaikeat olosuhteet eivät ole tarjonneet helpointa mahdollista elinympäristöä, mutta samaan aikaan olemme kaikki saaneet havahtua siihen, kuinka tärkeää on "pelata yhteen yhtenä tiiminä" ja kuinka tärkeitä ja kallisarvoisia ne ihmiset, jotka todella välittävät ja rakastavat, oikeastaan ovatkaan! Henkilökohtaisesti olen saannut myös kokea erityisen siunauksen, voiman ja tuen jonka olen saanut Jumalalta vastauksina rukouksiini. Olen useampaan kertaan miettinyt, kuinka onnekas olenkaan sillä yksin uskoni avulla olen jaksanut päästä eteenpäin näinä vaikeina aikoina helpommin kuin olisin koskaan osannut odottaa.
Elämä täällä kuitenkin jatkuu, vaikkakaan ei kyllä ihan entiseen tapaansa. Koska tämän kerran postaus ei ehkä ollut iloisin mahdollinen, yritän palata pian asiaan iloisimmissa merkeissä, sillä viimeiseen pariin kuukauteen on vaikeuksien lisäksi mahtunut myös paljon hymyn huulille nostattavia tapahtumia.
