The latest update now available

Kun päätin perustaa tämän blogin ja mietin sille nimeä, sisältäni kuului selkeä ääni: älä viittaa blogin nimessä siihen, että tulet työskentelemään au pairina. Tämän vuoksi suljin kaikki au pair aiheiset nimivaihtoehdot heti pois. Blogini nimeksi ei siis tullut "Jenna au pairina Australiassa" vaikkakin periaatteessa sen olisi kaiken järjen mukaan pitänyt olla ihan käypä nimi. Mutta nyt tällekin aikaisemmin selittämättömälle sisäiselle äänelle löytyi tarkoitus. On tapahtunut niin paljon asioita viimeisimmän postauksen jälkeen etten todellakaan edes tiedä mistä aloittaa. Blogin päivittäminen on käynyt useampaan kertaan mielessä, mutta aina olen vain sujuvastani siirtänyt sen pois mielestä koska tiedän, että kun tämän kirjoittamisen aika tulee niin se ei tule olemaan kovin helppoa. Niin paljon asioita joista voisi kirjoittaa ja kertoa.

Jos nyt siis menen suoraan asiaan niin ensimmäisenä olisi varmaan olennaista kertoa etten enää työskentele au pairina. Noin kuukausi sitten lomailimme host-perheeni kanssa Queenslandissa (taidan myöhemmin kirjoittaa siitä reissusta ihan oman päivityksen, sen se nimittäin ansaitsee, koska se oli aika mieletön paikka!) ja sen aikana tajusin, että nyt on minun aikani ottaa seuraava askel elämässäni. Tämä ajatus lähti siitä, että minun ja hostien välille syttyi "pieni" konflikti loman aikana, joka kokonaisuutenaan sai minut tajuamaan, että minun paikkani ei enää tulevaisuudessa tule olemaan tässä perheessä eikä ehkä missään muussakaan perheessä. Itsenäisyyden, päätösvallan ja vapauden menettäminen ovat minulle liian isoja paloja purtavaksi. Olen aina ollu todella itsenäinen ihminen eikä meillä ole kotona juurikaan ollut suuria sääntöjä. Vapaudesta huolimatta pidän itseäni kuitenkin perus järkevänä ihmisenä enkä ole siltikkään lähtenyt mukaan "tyhmäilyihin", edes teinivuosinani. Ensimmäistä kertaa elämässäni täällä minulle asetettiin kotiintuloaika ja rajoituksia sen suhteen ketä saan kutsua kotiini ja miten siellä olla ja toimia. Minun kohdallani tällainen ei yksinkertaisesti vain toiminut. Olen ehkä luonteeltani sellainen "vapaasielu" ja "omantienkulkija" ja ihminen, joka haluaa itse vaikuttaa omaan elämäänsä. Lisäksi koin, että minulla oli suuria kommunikaationgelmia entisen host-perheeni kanssa. En missään nimessä halua syyllistää hostejani mistään, me olimme vain liian erilaisia työskennelleksämme ja asuaksemme yhdessä. Minä haluan puhua kaikista asioista ja tehdä asiat selväksi enkä jättää mitään arvailujen varaan, he taas eivät juurikaan asioista puhuneet ja tuntui, että minun olisi pitänyt osata lukea ajatuksia. 

Tässä esimakua Queenlandista. Tämä kuva
kuvastaa kyllä aika hyvin fiiliksiäni
ja ajatuksiani tuosta ihmeellisesa paikasta.

Loman jälkeen siis ilmoitin heille, että olen päättänyt lähteä perheestä ja alkaa tekemään jotain muuta. Se oli yksi maanantai-ilta kun minulle tuli vain tosi voimakas olo, että nyt on aika kertoa tälle perheelle etten aijo jäädä pidemmäksi aikaa. Ajatus tuntui hullulle, koska minulla ei ollut aavistustakaan tulevaisuudesta ja siitä mitä tulisin seuraavaksi tekemään. Varmaa oli ainoastaan se, että Australiaan jäisin joka tapauksessa ja Suomeen palaaminen ei tulisi kysymykseenkään vaikka tilanne olisi mikä. Oloni oli vain sanoinkuvailematon, koska tunne siitä, että nyt on aika kertoa asiasta oli niin vahva, mutta samaan aikaan järki yrittää kolkuttaa takaraivossa ettei ole mitään järkeä vielä ottaa asiaa puheeksi  koska minulla ei ole vielä jatkosuunnitelmaa. Siinä tilanteessa pistin sitten kädet ristiin ja rukoilin Jumalalta, että jos nyt oikeasti on se aika, niin anna minulle voima mennä tuonne olohuoneeseen ja kertoa asia. 10 minuutin päästä istuin olohuoneessa kertoen asiaani. Aluksi tunnelma oli aika jäätävä, mutta saatiin kuitenkin keskustelua asiasta aikuismaisesti ja selitin heille, etten yksinkertaisesti tunne oloani hyväksi ja rennoksi. Kerroin myös etten syytä heitä mistään ja että vika ei ole heissä, minusta ei vain yksinkertaisesti ole tähän. Loppujen lopuksi sovimme, että olen heille au pairina siihen asti kunnes he löytävät uuden tytön. Samalla minulla olisi aikaa myös alkaa etsiä uutta työtä ja asumispaikkaa. Tämän keskustelun jälkeen olin todella helpottunut, mutta myös peloissani. Miten asiat tulisivat järjestymään?

Tällainen pikkukaveri oli odottamassa minua yksi yö
kotiin, oli niin lähellä etten alkanut huutamaan...

Seuraavat pari viikkoa jaoin CV:itäni eri paikkoihin ja lähetin sen myös onlinena lukuisiin paikkoihin. Kahden viikon jälkeen en siltikkään ollut kuullut mistään mitään ja aloin pikkuhiljaa hermostua. En halunnut alkaa järjestämään asumiskuvioita ennen kun voisin olla varma siitä, että saan jostakin rahaa maksaa vuokran. Pian sain kuitenkin puhelun yhdestä ravintolasta jonne olin lähettänyt CV:ni ja he kutsuivat minut työhaastatteluun. Järjestin samalle viikonlopulle myös asuntotsekkauksia vapaista vuokrattavista huoneista lähialueella. Yhtenä lauantaina kävin aamulla katsomassa paria huonetta ja sen perään työhaastattelussa. Ravintolaan astuessani tajusin, että kyseessä oli oikeasti hieno ravintola eikä mikään perusrafla. He pyytivät minua tekemään trialin heti seuraavana päivänä. Sunnuntaina tein trialini ja seuraavalla viikolla sain tietää saavani työpaikan. Yksi katsomistani asunnoista oli myös todella mieleeni ja ilmoitin sen vuokraajalle, että jos hän haluaisi ottaa minut kämppiksekseen ja malttaisi pitää asuntoa vapaana siihen asti kun voisin muuttaa, niin olisin kiinnostunut. Sain myöntävän vastauksen ja tämän seurauksena sain huokaista helpoituksesta; minulla oli nyt työpaikka ja asumisjärjestelyt kunnossa! Rukouksiin oli vastattu, taas kerran.

Viimeiset viikot menivät nopeasti. Aloitin osa-aikaisena ravintolassa ja tein siellä töitä parina viikonloppuna vaikka työskentelinkin samaan aikaan vielä myös host-perheelleni. Työkuvani on ilmeisesti pääasiassa auttaa kokkeja keittiössä. Teen salaatteja, kasaan annoksia ja autan annosten esillepanossa. Ainoana tyttönä keittiössä olen välillä kauhuissani, koska kiireaikana siellä todella virtaa adrenaliini, tavarat ja ruuat saattavat lennellä ja kielenkäyttö on kaikkea muuta kuin musiikkia korville. Samaan aikaan olen kuitenkin todella innoissani, koska olen aina rakastanut ruokaa ja kokkausta, joten tämä on ihan mieletön tilaisuus viedä myös tätä harrastusta eteenpäin ja oppia uutta. Kotikeittiöstä fine dining-tyylisen ravintolan keittiöön siirtyminen on todellakin aika mieletön askel! Kotona fiilis oli hyvä koska koko ajan tiesin, että kohta saisin alkaa taas hengittää vapaasti ja elää omaa elämääni. Välillä olo oli myös haikea koska tajusin, että työskentelen viimeisiä viikkoja näiden ihanien poikien kanssa. Oloani kuitenkin helpotti ajatus siitä, että tulisin silti jäämään samaan kaupunkiin ja uusi kotini ja työpaikkani olisivat vain parin kilometrin päässä vanhasta paikasta. Voisin siis helposti jatkossakin käydä tervehtimässä heitä ja katsomassa miten pojilla menee. 

Viimeisten viikkojen tunnelmia.
Kaksi niin valloittavaa poikaa!

Zach halusi ottaa itsestestään kuvia 

Kaksi viikkoa taaksepäin tiistaina perheeseen saapui uusi au pair Saksasta, keskiviikkona poikien isovanhemmat tulivat Perthiin, torstaina Tan ja Pete lähtivät lomalle Melbourneen, perjantaina aloitin työt täysiaikaisesti ja lauantaina muutin uuteen kotiin. Paljon siis uusia asioita yhdessä viikossa. Jaan asunnon srilankalaisen nuoren naisen kanssa siten, että meillä molemmilla on omat makuuhuoneet, mutta kylpyhuone, olohuone ja keittiö ovat yhteisiä. Meillä on oma etu- ja takapiha ja etupihan portin avatessa voi havahtua todellisuuteen ja tajuta seisovansa palmujen ympäröimällä uima-allas alueella. Tien toisella puolella on ihan mieletön deli, joka on täynnä tuoreita hedelmiä, vihanneksia, ja tuoreita ja laadukkaita ruoka-aineksia + kaikkia herkkuja. Pilates-studiolle ja työpaikalleni matkaa kertyy vain 2 kilometriä, joten pretty good spot I would say! Kämppikseni vaikuttaa olevan tosi hyvä tyyppi ja tullaan juttuun paremmin kuin hyvin! Saatetaan jutella sohvalla, katsoa telkkaria ja muuten vaan hengailla, mutta sitten kun halutaan omaa aikaa niin voidaan hyvillä mielin mennä omiin huoneisiimme, sulkea ovi ja tehdä juttujamme ilman selittelyitä. Viime viikolla fitclubin jälkeen tulin kotiin ja tämä kämppis oli kokkaamassa illallista. Hän pyyti minut syömään kanssaan juuri tekemää ruokaa. Eilen kokkailtiin taas yhdessä; minä tein pääruuan ja kämppikseni teki jälkiruuan.  Olen tosi onnellinen siitä, että meidän välit on lämpimät ja voidaan myös tehdä juttuja yhdessä. Ollaan jo suunniteltu yhteisiä kokkailuja, ravintolareissuja ja ehkä myös jotain pieniä matkoja jonnekkin lähistölle. 

Uusi koti

Olohuone

Keittiö

Meidän pihan portti vasemmalla.

Näkymät kotiovelta

100% raw, 110% yummy!

Uusi koti, työ ja suklaasmoothiet saavat hymyilemään! 

Elämä täällä on siis hyvää. Olen onnellinen, mutta kuitenkin samaan aikaan jo vähän pelokas. Olen täällä jo neljättä kuukautta ja joka päivä elämä täällä tuntuu paremmalle ja paremmalle. Koska elämä täällä tuntuu hyvälle, samaan aikaan myös pelko siitä, että viisumini on vain yhdelle vuodelle, kasvaa koko ajan. Kauhistuttaa ajatus siitä, että pitäisi muuttaa täältä pois. Vaikka rakastankin kotimaatani ja siellä asuvia perheenjäseniä ja ystäviäni, en todellakaan ole valmis palaamaan sinne takaisin. Tunnen olevani siunattu. Välillä vaan mietin, että miten Jumala voikaan vastata rukouksiini ja toivomuksiini vaikka en olekkaan Häntä kohtaan aina reilu ja rehellinen. Miten joku voi olla minulle niin hyvä ja rakastava vaikka normaalin ihmisjärjen mukaan en ansaitsisi saada sitä kaikkea hyvää? Ehkä se on se ero ihmisen ja Jumalan välillä. Ehkä me ihmiset ei voida edes ymmärtää sitä, kuinka hyvä Jumala meillä oikeasti onkaan. 

Stay blessed!