From now on call me a govy!

Melkein kolme kuukautta farmielämää takana ja vielä reilu kuukausi edessä ennen kuin pääsen lomalle kotiin. Australia-aikanani en ole juurikaan ikävöinyt kotiin, mutta nyt kun vihdoinkin tajuan, että olen oikeasti menossa Suomeen heinäkuussa, en vaan voi edes kuvailla sitä innostusta ja iloa joka sisälläni herää. Farmi-elämä on ollut enemmän kuin antoisaa ja olen oppinut täällä lukuisia uusia taitoja, joita en varmasti olisi ilman tänne tuloa tullut koskaan oppimaan. Uskallan nyt poimia kananmunia nokkivien kanojen alta, hillitä itseni hämähäkin nähdessäni, tehdä umpeenkasvaneesta puskasta kasvimaan, ajaa nelivetoautoa ja vaihtaa autonrenkaan. Ja tätä listaa voisi jatkaa loputtomasti...

Will the cowboy

Roryn 2-vuotis syntymäpäivä ja kuorma-autokakku 

Viime aikoina olen lähinnä ollut homesteadilla ja työtehtäväni on ollut pääasiassa lastenhoitoa. Reilu kuukausi sitten tänne saapui governess itärannikolta, jonka oli tarkoitus olla täällä puoli vuotta. Tässä välissä tarkennan, että governess on ehkä vähän vanhahtava nimi "kotiopettaja-lastenhoitajalle", joka työkseen hoitaa lapsia nanny-tyyliin mutta samanaikaisesti mahdollisesti toimii myös olosuhteista riippuen opettajana. Valitettavasti tämä kyseinen henkilö päätti lähteä pois ensimmäisen viikon jälkeen, jonka vuoksi ilmapiiri oli täällä hetken todella sterssaantunut, sillä ilman governessia Nikki on vastuussa Willin kotiopetuksesta ja samalla myös kiinni kotona koko iltapäivän lapsia hoitaen. Pian tämän jälkeen sain kokea suuren yllätyksen, sillä Nikki tuli ja kysyi, josko haluaisin alkaa työskentelemään heille virallisesti, tässä tilanteessa siis governessina. En ollut osannut odottaa tätä ollenkaan; kuinka pystyisin ottamaan vastuun nuoren pojan opettamisesta jos englanti ei ole edes ensimmäinen kieleni? Australian koulutussysteemin mukaan lapset alkavat opettelemaan lukemista jo 5-vuotiaana, joten olin todella epävarma kyvyistäni edes harkita kyseisen työtehtävän vastaanottamisesta. Nikki kuitenkin sanoi, että me voisimme saada aikaan joku tilanteeseen sopiva ratkaisu niin, että myös hän olisi osittain mukana opetustehtävissä. 

Pääsiäisen suklaamunajahti herätti paljon hilpeyttä

Emänsä hylkäämä pikku-vuohi saa maitonsa tuttipullosta.

Harkitsemisen ja neuvottelun tuloksena päätin ottaa työn vastaan. Nautin elämästäni täällä, tykkään näistä pojista enemmän kuin paljon, minulla ei ole mitään suuria suunnitelmia tulevaisuuden varalle ja mikä parasta; tämän myötä voisin saada täysipalkkaisen työn näissä olosuhteissa joissa olen jo melkein kolme kuukautta ollut onnellinen. Kesäkuun loppupuolella lennän reiluksi viikoksi Perthiin josta sitten lennän heinäkuun ensimmäisiksi viikoiksi Suomeen. Suomen visiitin jälkeen tulen tänne takaisin ja takaisinpaluun jälkeen tarkoitukseni on työskennellä vielä kolme kuukautta täällä, joten farmielämä osaltani jatkuu siis ainakin lokakuun loppuun saakka. Samalla saan myös hyvän mahdollisuuden unohtaa niiksi kuukausiksi rahasta huolehtimisen ja ehkä jopa säästääkin vähän rahaa tulevan varalle. Saan myös virallista työkokemusta lastenhoidosta jota voin mahdollisesti myöhemmin hyödyntää jos täältä lähdön jälkeen haluan työskennellä lasten parissa. Tämän työtehtävän vastaanotaaminen edellyttää kuitenkin kovaa työtä, sillä ennen kuin voin virallisesti aloittaa, minulla on paljon asioita hoidettavana. Minun pitää rekisteröityä yhden järjestön kautta jota varten tarvitsen working with children-kortin, Australian rikosrekisteriotteen, lääkärissä käymisen, suosittelijoita, virallisen ensiapukurssin ja ison pinon täytettyjä hakemuslomakkeita. Minun pitää myös tätä työtä varten aloittaa "oma bisnes", jota varten tarvitsen oman ABNn (Australian business number), vakuutuksen sekä olen itse vastuussa verotuksesta sun muusta. Paljon olen onneksi jo saanut asioita hoidettua, mutta paljon on vielä hoitamatta. En voi virallisesti aloittaa ennen kuin kaikki nuo asiat on järjestyksessä, joten toistaiseksi en vielä ota harteilleni koko governessin työkuvaa.

Tiedän, että kyseinen työ tulee olemaan stressaavampaa ja työläämpää, mutta samaan aikaan olen siitä todella innoissani. Saan mahdollisuuden työskennellä virallisesti lasten kanssa ja samalla tutustua vähän opettajan ammattiin. Tämän työn myöta saan ajatuksen siitä, että millaista on tehdä oikeaa, täysipäiväistä työtä lasten kanssa ja ehkä samalla myös saada ajatuksen siitä, että onko se jotain sellaista, mitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa. Tämän kokemuksen myötä uskon myös saavani huomattavasti paremmat mahdollisuudet työskennellä tulevaisuudessa lastenhoitoalalla jos se on sellaista, mitä täällä olon jälkeen haluan vielä tehdä. Innolla siis suuntaan kohti uusia kokemuksia ja haasteita!

J in the middle of nowhere

Aamulla herään ensimmäisen kerran kukon kiekumiseen, on vielä vähän hämärää. Katson kelloa, totean sen olevan neljä aamulla ja vajoan samantien takaisin uneen. 6:20 kello herättää ja on aika nousta ylös. Aamurutiinien jälkeen suuntaan taloon kahville. Kaikki muut ovat jo hereillä valmiina alkavaan päivään. Nautin siitä, että aamu on aavistuksen viileä, joten saan vetää hupparin päälle, mutta vain aamukahvin ajaksi sillä tiedän, että kohta aurinko nousee kunnolla ja lämpömittarin lukema lähentelee +40 astetta. Aamukahvin jälkeen on aika vetää host-perheeltäni syntymäpäivälahjaksi saamani bootsit jalkaan, en tajua miten joskus edes kuvittelin selviäväni täällä ilman niitä. Portille kävellessäni nappaan stetsonin naulasta ja täytän 10 litran vesikanisterin mukaanotettavaksi. Autan Kurtia pakkaamaan tarvittavat tavarat ja työkalut auton lavalle ja pian jo ajamme nelivetoautolla keskellä puskaa töyssyistä tietä kohti ensimmäistä työpistettä. Noin puoli tuntia kestävällä matkalla näemme paljon karjaa ja teen koko ajan ääneen huomioita "en oo ikinä aikaisemmin nähnyt tiikerin väristä lehmää", "ton sonnin pää näyttää ihan nallekarhulle", "kato, tolla lehmällä on kaksos-vasikat!" Kurtin on välillä vaikea ymmärtää reagointiani ja sitä miten tuollaiset asiat saavat minussa niin paljon tunteita aikaan.

Paikallinen päätie 

Yksi niistä kaikista kauniista aamuista 

Saavumme ensimmäiselle karjan juottopisteelle, jossa korjaamme aitoja. Karja kasaantuu ympärillemme uteliaana ihmettelemään mitä me oikein teemme. Noin 2500 eläimen karjasta noin 100 eläintä seisoskelee ympärillämme välillä äänekkäästi ammuen, taustamusiikille ei ole tarvetta. Kymmenen jälkeen voin jo selkeästi huomata kuumuuden ja tuntea, kuinka hiki valuu selkääni pitkin. Piikkilanka takertuu joka paikkaan kiinni ja sen kokemattomana käsittelijänä saan useita naarmuja jalkoihini. Kurt ja Nikki suosittelivat pitkien housujen pukemista, mutta en halunnut uskoa heitä, seuraavalla kerralla aijon uskoa. Puolen päivän jälkeen keitämme retkikeittimellä teetä ja nuudeleita lounaaksi. Hetken istuttuamme ajamme seuraavaan työpisteeseen johon rakennamme uutta aitaa. Kolmen aikaan iltapäivällä on aika alkaa suunnata kotia kohti. Matkalla kaadamme pari ajorataa liian lähellä olevaa puuta ja raahamme ne pois tieltä.

En malta odottaa pääseväni suihkuun. Vesi ei ole lämmintä, mutta en edes toivoisi olevan. Vesi sen kaikissa elementeissään on saanut täällä ihan uuden tarkoituksen. Se ei ole ikinä missään maistunut niin hyvälle kuin miltä se täällä maistuu ja suihku ei ole koskaan tuntunut niin hyvälle kuin miltä se täällä tuntuu, elämän pieniä iloja. Ennen illalliselle menoa käyn koneella katsomassa mitä maailmalla on tapahtunut. Käyn myös tervehtimässä hevosia auringonlaskun aikaan, tänään ei ollut aikaa ratsastukselle. Hevosia rapsuttessa ihailen laskevaa aurinkoa, se lumoaa minut joka ilta. Illallisella juttelemme niitä näitä ja ilmapiiri on rento ja mukava. Yhdeksän maissa kuulen sänkyni kutsuvan minua, joten toivotan kaikille hyvät yöt ja taskulampun valon saattelemana kävelen huoneeseeni. Matkalla pysähdyn ja nostan katseeni taivaalle. En ole missään ikinä aikaisemmin nähnyt vastaavaa öistä taivasta; se kirjaimellisesti tuikkii ja on tulvillaan käsittämättömän kirkkaita tähtiä. Sänkyyn päästyäni sammutan valot ja jään kuuntelemaan kaikkia niitä ääniä, mitkä kuuluvat ulkoa. Eläinten, lintujen ja hyönteisten yhteinen kuoro saa minut tuntemaan kuin olisin keskellä viidakkoa. Työntäyteisen ja kuuman päivän jälkeen yli kahdeksan tunnin yöunet tuntuvat taivaalliselle.

Sain toteuttaa unelmani ja pääsin ratsastamaan auringonlaskun aikaan

Jo viisi viikkoa farmielämää takana saa minut taas kerran havahtumaan siihen, kuinka nopeasti aika meneekään! Ensimmäisen viikon jälkeen luulin, että edessä olevat kolme kuukautta eivät tule koskaan päätökseensä, mutta nyt voin vain tuntea, kuinka aika juoksee kovalla vauhdilla. Ennen tänne tuloa ajattelin, että en odota tai kuvittele tulevalta farmiajaltani yhtään mitään, mutta tänne saapuessani älysin, että alitajuisesti minulla oli kuitenkin ollut odotuksia ja oletuksia siitä, millaista elämä täällä tulee olemaan. Kun ensimmäisen kerran näin huoneeni, en tiennyt olisinko itkenyt vai nauranut. Se on hyvin yksinkertainen ja alkeellinen. Ötököitä lenteli ja hämähäkki oli kutonut kunnon verkon yölamppuuni. Ennen kuin ehdin edes kunnolla avata matkalaukkuani, sen sisällä käveli jo ensimmäinen koppakuoriainen. Illallisen jälkeen Kurtin ja Nikkin kanssa jutellessani ympärillä lenti jos jonkunlaisia öppiäisiä ja säpsähtelin ja huidoin niitä hystreerisesti, mutta reagointini herätti heissä lähinnä hilpeyttä. Pieniä kumisen näkösiä liskoja käveli pitkin seiniä ja kuulin, kuinka sammakot pitivät ulkona niin kovaa meteliä, että hetken jo luulin norsulauman saapuneen pihaan. Nukkumaanmennessäni hysteerisyyteni vain kasvoi; niin paljon ötököitä, niin paljon ääniä. Olen aina pitänyt itseäni vahvana tyttönä, mutta sinä iltana vakavasti kyseinalaistin ajatuksen siitä, että tulenko selviämään tästä kaikesta.

Sviittini viidellä tähdellä

Kuitenkin jo kolmantena yönä nukuin hyvät ja sikeät yöunet enkä enää edes kiinnittänyt huomiota asioihin, joista en aluksi uskonut selviäväni. Koen sopeutuneeni tähän elämäntyyliin erittäin hyvin ja voin todeta, että nautin jokaisesta päivästäni täällä. "Työnkuvani" on todella kirjava; lasten perään katsomista, kokkaamista, puutarhatöitä, eläinten ruokkimista ja hoitamista, aitojen korjaamista, autolla ajamista... Minulla ei ole työaikoja ja teen hommia silloin kun apuani tarvitaan. Host-perheeni ei odota minun työskentelevän joka päivä kovasti; toisena päivänä saatan olla menossa aamusta iltapäivään, mutta toisena päivänä saatan saada mahdollisuuden mennä aamulla ratsastamaan, sen jälkeen syödä aamupalan, sitten tehdä vähän puutarhatöitä ja iltapäivällä ottaa rennosti kirjaa lukien. Tulen perheen kanssa hyvin juttuun ja olen iloinen siitä, että he ovat iloisia, puheliaita ja ystävällisiä ihmisiä. Juttelu käy luonnostaan eikä koskaan tule tunnetta, että pitäisi alkaa tekemään tikusta asiaa.

Ensimmäiset viikot sään puolesta olivat täällä tuskaisia; lämpätila lähentelee usein 40 astetta ja trooppinen, nihkeä ja kostea ilmasto saa sen tuntumaan entistäkin tukalammalle. Olisin usein keskellä päivää halunnut mennä nukkumaan, koska oli niin kuuma ja olo tuntui voimattomalle. Nyt olen kuitenkin jo tottunut tähän säähän eikä se enää tunnu niin energiaavievältä. Luonto on täällä monella tavalla ihmeystä herättävä. Punainen hiekka, vihreä metsä ja kirkkaan sininen taivas luovat yhdessä upean kontrastin ja kauniin maiseman. Niin kuin jo aikaisemmin mainitsin, niin erityisesti auringonlasku ja öinen tähtitaivas ovat asioita, joita ei voi edes selittää, ne pitää itse kokea. Perthin kuivan kesän jälkeen on ihanaa tuntea ukkosmyrskyjen voima, tuntea kuinka sen jyrinä tärisyttää maata ja nähdä, kuinka taivas välkkyy salamoista. En ole aikaisemmin nähnyt vastaavia myrskyjä. Ne tulevat, kestävät hetken ja menevät ohi. Jos pelkäisi ukkosta, niin elämä täällä voisi ajoittain olla todella pelottavaa.

Tein perheelle suomalaista pullaa jota
 kaikki yksinkertaisesti RAKASTI!
Joudun kuulemma jakamaan reseptin ja tekemään sit
ä usein vielä monta kertaa :)

Alussa kaipasin toisiaan ihmisiä ympärilleni. Kaipasin omaa take away kahvia ja merta. Ikävöin omaa aamupalaani ja mahdollisuutta soittaa kaverille ja keksiä yhdessä jotain tekemistä. Tällä hetkellä pääsääntöisesti nautin siitä, ettei minulla ole edes mahdollisuutta mihinkään edellämainituista. On ihanaa, että ei edes tarvitse miettiä meikkaamista, hiustenlaittoa tai sitä, että mitä kenkiä tänään käyttäisin. Täällä minulla ei ole edes kylpyhuoneen pikkuruista peiliä lukuunottamatta peiliä ja suurimman osan ajasta kävelen paljainvarpain. En juurikaan tienaa rahaa, mutta en sitä myöskään kuluta ja se on ehkä tunteista kaikkein parhain. Joulun jälkeen Perthissä eläessäni en enää tienannut rahaa, mutta sitä kului koko ajan ja se oli koko ajan mielessä. Täällä lähimpään kauppaan on noin 100 kilometrin matka ja Broomessa olen näiden viiden kuluneen viikon aikana käynyt kahdesti, joten rahastressi on tällä hetkellä kesälomalla.

Elämä täällä on rentoa ja stressitöntä. Ei tarvitse miettiä paikasta toiseen juoksemista ja elää ajan armolla. Herään, teen mitä käsketään ja muun ajan otan vain aikana itselleni ja teen miltä milloinkin tuntuu. Olen unelmoija ja täällä olen sen osalta parhaassa mahdollisessa paikassa. Minulla ei ole ikinä aikaisemmin ollut näin paljon aikaa omille ajatuksilleni ja usein Nikkin tai Kurtin minulle puhuessa joudun havahtumaan takaisin tähän maailmaan. Meillä onkin vitsi, että elän kahdessa eri maailmassa ja vierailen siellä toisessa hyvin usein. Esimerkiksi monesti joitakin töitä tehdessäni alan tekemään sitä mitä minun kuuluu tehdä ja samalla vajoan omiin ajatuksiini. Kohta havahdun siihen, kuinka paljon olenkin jo tehnyt ja aikaakin on kulunut pari tuntia.


Huomenna lähden "kaupunkilomalle" Broomeen ja vietän siellä pitkän viikonlopun hostellissa majoittuen. Ensimmäistä kertaa tuntuu sille, että muutama päivä jossain muualla saattaa olla ihan hyvä vaihtoehto. Ensi viikolla aloitamme cattle workin, eli kasaamme karjaa, keräämme sitä aitauksiin ja myöhemmin siirrämme lähemmäs kotipihaa odottamaan tulevaa myyntiä ja kuljetusta eteenpäin. Kyseessä tulee siis olemaan kiireinen, mutta erittäin mielenkiintoinen jakso enkä malta odottaa, että pääsen katsomaan, auttamaan ja osallistumaan tuohon kaikkeen ja näkemään miten täällä hommat oikein toimii. Paljon on jo koettu, mutta paljon on varmasti vielä koettavaa. Jään innolla odottamaa mitä tulevat kaksi kuukautta tuovat tullessaan.

Turning the next page

Tänään matkalaukkuani pakatessani huomasin laukun kyljessä roikkuvan uuden osoitekotelon ja tajusin etten ole vielä täyttänyt siihen tietojani. Hetken sitä tuijotettuani havahduin todellisuuteen ja aloin tosissani miettimään, että mitä siihen edes kirjoittaisin. Perthissä minulla ei ole enää omaa osoitetta ja seuraavaan määränpään sijainti on niin maalla, ettei sinne ole edes osoitetta. Hämmennyin. Päätin jättää sen toistaiseksi tyhjäksi ja myöhemmin ehkä täyttää siihen nimen ja puhelinnumeron, osoitekohtaan taidan kirjoittaa homeless. 

Australia Dayn picnic ja ilotulitukset

Vuosi on alkanut erilaisissa ja omalla tavallaan kiireisissä ja stressaavissa merkeissä. Joulun jälkeen minulla on ollut täällä vierailijoita lähes koko ajan eiliseen aamuun asti. Ensin Jasmin tuli tänne kolmeksi viikoksi, seuraavaksi perhe kahdeksi viikoksi ja viimeisenä heti heidän jälkeen pikkuserkku toiseksi kahdeksi viikoksi. Sen lisäksi olen sanonut itseni irti vanhasta työpaikasta, pakannut tavarani laatikoihin, etsinyt niille sijoituspaikat ja muuttanut matkalaukkuni kanssa viimeiseksi viikoksi kaverini luokse asumaan. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, niin elämä täällä vierailijoiden kanssa ilman töitä on osoittautunut paljon rankemmaksi ja stressaavammaksi kuin tavallinen arki. Töiden lopettamisen jälkeen olen tajunnut, kuinka kallista elämä oikeastaan onkaan ja kuinka nopeasti säästöt hupenevat jos ei ole tuloja. Myös se, että viimeiset kaksi kuukautta täällä on ollut koko ajan joku, on tuonut ison muutoksen normaaliin elämääni. On ollut ihana nähdä itselle rakkaita ihmisiä, näyttää ja tutustuttaa heitä maahan jossa tällä hetkellä asun ja auttaa heitä luomaan ikimuistoinen loma toisella puolella maapalloa. En kuitenkaan aikaisemmin olisi osannut odottaa, että se tulisi olemaan näin rankkaa. Aikaisemmin järjestin oman elämäni ja päiväni juuri niin kuin itse halusin ja tein asioita oman fiiliksen mukaan. Nyt olen tehnyt suunnitelmat muiden ihmisten ehdoilla, sillä olen halunnut, että jokainen täällä vieraileva ihminen voisi viedä kotiin mukanaan paljon hyviä muistoja tästä ihanasta ihmemaasta. Vaikka elämä onkin ollut nyt erilaista ja ei niin helppoa, en vaihtaisi hetkeäkään pois yhdenkään täällä olleen tärkeän ihmisen kanssa!

 Erityisesti viimeiseen kuukauteen on mahtunut paljon elämää mullistavia asioita. Vuoden vaihteen jälkeen olen etsinyt itselleni farmityötä, joka mahdollistaisi minulle toisen vuoden viisumin. Entisen Au Pair host-perheeni toinen nana tiesi tilanteeni ja hänen kanssa juteltuani lupasi hän katsoa josko voisi auttaa minua jotenkin. Hänen kauttaan pääsin sitten yhteyteen yhden perheen kanssa, joka tarjoutui auttamaan minua viisumini kanssa ja ottaa minut farmilleen kolmeksi kuukaudeksi. Tämä oli minulle suuri helpotus, sillä vihdoinkin sain elämääni seuraavan suunnan eikä lähitulevaisuus näyttänyt enää pelkälle mustalle aukolle. Reilu viikko sitten muutimme vanhasta asunnostamme pois, sillä asunnon omistaja päätti myydä talon jossa asuimme. Koska tiesin, että olisin lähdössä pian farmille, ei minun ollut enää mitään järkeä etsiä uutta asuntoa. Sainkin taas tuntea olevani erityisen siunattu, sillä kerrottuani tilanteeni yhdelle ystävälleni, hän tarjoutui auttamaan ja majoittamaan minut ja serkkuni viimeiseksi viikoksi Perthissä. 

Viimeisten kuluneiden viikkojen aikana olen tajunnut, kuinka onnellinen saankaan olla siitä, että minulla on oikeita ystäviä jotka ovat valmiita auttamaan tilanteen sitä vaatiessa. Ilman  näitä ystäviä en olisi saanut niin vain sijoitettua kaikkia tavaroitani jotka eivä mahdu mukaan, saanut kyytiä vähän väliä paikasta a paikkaan b tai löytänyt paikkaa mihin majoittua viimeisen viikon ajaksi. Olen myös tajunnut sen, kuinka rakas perhe minulla onkaan ja kuinka he ovat valmiita auttamaan ja tekemään mitä vain puolestani.

 Vuosi 2014 on ehtinyt opettaa minua jo niin paljon, että välillä tuntuu, että haluaisin ottaa opintovapaata tästä elämänkoulusta. Stressinsietokykyäni on koeteltu ja kasvatettu huimasti. Lisäksi olen joutunut (tai pitäisikö sanoa saanut) oppimaan, kuinka luopua "pärjään kyllä yksin" -asenteesta ja turvautuamaan ja tarttumaan ystävieni ja perheeni apuun. On ollut vaikea myöntää, että tarvitsen apua käytännössä, mutta myös rahallisesti. Avuntarpeen myöntäminen, saatika sen vastaanottaminen ovat olleet minulle kovia paloja purtavaksi, mutta niistäkin on kuitenkin selvitty. Nyt on tullut minun aikani tajuta, että sitä varten läheiset ovat; olemme täällä toisiamme varten auttamassa toinen toistamme silloin kun kukakin sitä apua eniten tarvitsee. Vaikeinta tässä on ollut se, että tajuan ottavani apua koko ajan vastaan pystymättä kuitenkaan antamaan tällä hetkellä mitään takaisin. Ainakin tiedän, ettei minun tarvitse hetkeäkään epäröidä sinä päivänä kun joku minulle tärkeä ihminen tarvitsee apua ja minulla on mahdollisuus auttaa. 

Olen myös tajunnut, kuinka elämän liiallinen suunnittelu on ihan turhaa. Aluksi minulla oli suunitelmana olla Au Pairina koko vuosi ja mennä sen jälkeen takaisin Suomeen. Päädyin kuitenkin jo reilun kolmen kuukauden aupairiuden jälkeen jättämään ne työt taakseni, aloitin työt ravintolassa, pian olen matkalla kohti farmia ja sen jälkeen ehkä jäämässä tänne vielä ainakin toiseksi vuodeksi. Olen kuitenkin päättänyt käydä kesällä Suomessa ja lento onkin jo varattu niin, että tähän tietoon löydän itseni Helsinki-Vantaan lentokentältä ensimmäinen heinäkuuta. Siitä eteenpäin en halua elämääni vielä stressiksi asti suunnitella, menen sinne, minne elämä minut vie.

Sain myös Jeremyn surffilaudan lainaksi mutta aikapula sekä Perth ja huonot aallot eivät valitettavasti antaneet tilaisuutta päästä kunnolla opettelemaan tätä kivalta vaikuttavaa lajia.

Huomenna alkaa matka kohti seuraavaa kohdetta. Lennän Perthistä Broomeen (pohjoiseen Länsi-Australiaan), josta minut tullaan hakemaan farmille. Kyseessä on yksin yhden perheen voimin pyörivä pihvikarjatila joka sijaitsee 90 kilometrin päässä Broomesta. Perheeseen kuuluu vanhemmat sekä heidän 2 ja 5-vuotiaat pojat. Aikani siellä tulee olemaan todellinen outback-kokemus, sillä tämä paikka on TODELLA eristäytynt; siellä ei ole naapureita, ei kauppoja, ei muita ihmisiä, ei matkapuhelinverkkoa... Broome on lähin paikka, jossa on muita ihmisiä ja elämää. Perhe käy hakemassa postin ja proviisiot sieltä kerran viikossa tai vain joka toinen viikko. Heillä on eläimiä lähes jokaista sorttia; lehmiä, sikoja, vuohia, hevosia, kanoja, kissoja ja mitähän vielä. He myös kasvattavat oman ruokansa, joten Coles-supermarketin sijaan illallispöydän pihvi on peräisin omilta laitumilta ja salaattiainekset takapihan puutarhasta. Roolini tulee olemaan enemmän "perheenjäsen" työntekijän sijaan ja tulen auttaamaan siellä missä apua milloinkin tarvitaan; maatilatöissä, keittiössä, puutarhassa ja lastenhoidossa. 

Jollain tavalla minun on todella vaikeaa tajuta, että olen lähdössä miljoonakaupungista keskelle outbackiä. En ole kuitenkaan sen suhteen surullinen, ahdistunut tai huolestunut. Monet varmasti ihmettelevät, että miten minä nyt tuollaiseen paikkaan olen lähdössä kolmeksi kuukaudeksi. Itse odotan kokemusta kuitenkin innolla ja mielenkiinnolla. En tiedä yhtään, mitä odottaa tai olettaa. Sen sijaan olen vain valmiina avoimin mielin ottamaan vastaan uusia kokemuksia ja kohtaamaan jotain aivan uutta. Hyvällä omallatunnolla voin pitää meikkipussini suljettuna, jättää juurikasvun värjäämättä ja pakata korkokengät pahvilaatikkoon. Uuden kokemuksen lisäksi ainoa asia mitä tavoittelen tulevilta kuukausilta on se, että ilman ulkomaailman paineita pääsisin tutustumaan itseeni paremmin ja että oppisin itsestäni enemmän; kuka oikeastaan olen ja mitä elämältäni haluan. Uskon, että aikani siellä tulee olemaan todella erilaista ja avartavaa ja avaamaan silmäni maailmalle ihan uudella tavalla. Siispä avoimin mielin ja hymyssä suin, cowgirl-hattu päässäni suuntaan taas kohti uutta, toistaiseksi kirjoittamatonta sivua! 

Welcome 2014

Viime postauksesta taitaa olla jo niin kauan aikaa, että nyt päätin viimein ryhdistäytyä ja päivittää vähän kuulumisia. Paljon on taas viime päivityksestä ehtinyt tapahtua, elämä täällä ei siis ole päässyt käymään tylsäksi.

Joulu 2013 ja terveiset Suomesta 

Uusi aamupala-rakkaus; Bircher muesli
with smoothie topping 

Jouluun asti työskentelin vielä edellisessä työpaikassani. Työkuvaani olisi voinut kutsua chefs' assistantiksi sillä työnkuvani siellä oli aika laaja; jonain iltana tein täyteen buukatun dinnerin vain yhden kokin kanssa ja olin vastuussa isosta osasta koko serviisiä, mutta toisena iltana saatoin olla tiskinurkkauksessa pesemässä koko vuoron astioita ja tyhentämässä roska-astioita. Jäin kahden viikon joululomalle pari päivää ennen joulua ja tarkoitus oli palata töihin tammikuun toisella viikolla. Vaikka tämä kyseinen työpaikka antoi ja opetti minulle paljon, en ollut siellä kuitenkaan tyytyväinen. Pomoltani sain kyllä kuulla usein kehuja, mutta käytännössä henkilökunnan kunnioituksesta ja arvostuksesta ei tällä ravintolalla ole tietoakaan. 

Loman aikana mietin, että haluanko enää palata sellaiseen paikkaan takaisin missä tunnen antavani itsestäni kaiken saamatta kuitenkaan juuri mitään takaisin. Pohdin asiaa yksin ja kavereiden kanssa kunnes viimein päätin ilmoittaa, että en ole loman jälkeen palaamassa töihin. Päätöstä helpotti se, että olin jo tuohon mennessä löytänyt uuden työpaikan lähelle aukeavasta uudesta kahvilasta, jossa minun olisi ollut tarkoitus työskennellä ainona kokoaikaisena työntekijänä keittiössä, käytännössä olisin siis ollut paikan "kokki". Koska kyseisen kahvilan valmistuminen viivästyi, päätin kuitenkin ilmoittaa heille, että minun ei ole järkeä aloittaa siellä, sillä joudun parin kuukauden sisällä lähtemään farmille kolmeksi kuukaudeksi saadakseni viisumin toiselle vuodelle. 

Perheeni saapuu kahden viikon visiitille parin viikon sisällä ja heti heidän lähdettyä serkkuni tulee lomailemaan tänne toiseksi kahdeksi viikoksi. Päädyin siis myös itse lomailemaan siihen asti kunnes vieraat ovat vierailunsa vierailleet ja heti sen jälkeen toiveissa olisi päästä farmille. Olen täällä Working Holiday viisumilla, joka on viisumi yhdeksi vuodeksi, mutta sitä on mahdollisuus saada jatkettua vielä toisella vuodella, mutta se edellyttää 3 kuukauden mittaista työjaksoa maalla (yleisesti ottaen maatilatyötä, hedelmän poimintaa tms.) Haluan ehdottomasti jäädä tänne pidemmäksi aikaa, joten tässä tilanteessa tuo farmityö on ainoa vaihtoehto saada jatkoa viisumille. 


Nyt olen siis joulusta asti vain lomaillut ja nauttinut Australian kesästä. Lämmintä riitttää, joidenkin mielestä ehkä vähän liikaakin; kuumimmillaan ollaan päästy jo 40 paremmalle (vai pitäisikö sanoa pahemmalle) puolelle, mutta pääasiassa ollaan kuitenkin pyöritty 30 asteen molemmilla puolilla. Itse ajattelen, että noin 30 astetta on täällä täydellinen sää, sillä silloin voi tuntea auringon lämmittävän mutta sää ei kuitenkaan tunnu vielä ylitsepääsemättömän tukalalle. 

Joulun jälkeen sain tänne Suomesta vieraan kolmeksi viikoksi kun entinen työkaverini Lappeenrannasta saapaui luokseni lomailemaan. Hauskinta tässä oli se, että ei Jasminin kanssa loppuviimen edes tunnettu toisiamme, mutta kolmen yhteisen viikon jälkeen voin hetkeäkään epäilemättä todeta, että olen juuri saanut yhden uuden, kultaakin arvokkaamman ystävän! Aamulla nautittiin ihana aamupala, päivällä tehtiin asioita fiiliksen mukaan, käytiin rannalla, kierreltiin paikkoja ja otettiin aurinkoa meidän uima-altaalla. Iltaisin juotiin yhdessä teetä ja yöllä naurettiin itsemme uneen. Nuo viikot tekivät minulle kyllä enemmän kuin hyvää, en edes muista milloin olisin viimeksi nauranut niin paljon! Käytiin myös ulkona vähän bilettämässä ja syömässä muun muassa Jamie Oliverin ravintolassa pidemmän kaavan mukaan.

 Ystäväni Jeremy, jonka tapasin Couch Surfingin kautta ja joka itse kutsuu itseään minun "Aussie uncleksi", vei meitä mielttömiin paikkoihin ja niiden reissujen kautta sain myös itse nähdä Perthin ihan uudesta näkökulmasta. Minun henkilökohtaiseksi suosikki-paikaksi tuli Blue Duck -niminen kahvila-ravintola North Cottesloessa, jonka aurinkoiselta terassilta on mielettömät näkymät merelle. Hyvä kahvi ja nauttimamme Rhubarb Crumble saivat olon tuntumaan taivaalliselle! Kiertelimme Perhissä, Fremantlessa ja kävimme Perth Hills'eillä, joista ehdottomasti nimeämisen arvoisia paikkoja ovat ainakin Swan Valley, Bells Rapids, Lake Leschenaultia ja The Zig Zag Railway Gooseberryssä. 

Lake Leschenaultia

Blue Duck

Happy day in Swan Valley; viinitiloja
 ja villejä kenguruita, Bells Rapids,
 Margaret River Chocolate Factory

Olen myös lähentenyt kämppikseni kanssa ja kämppiksen sijaan kutsunkin häntä ehdottomasti nykyään ystäväksi. Kokkaamme yhdessä ja jaamme ilot ja surut toistemme kanssa. Myös Jasminin ollessa täällä teimme kaikki paljon asioita yhdessä ja meillä oli paljon ikimuistoisia hetkiä kun vietimme aikaa "tyttöjen kesken". Myös Jeremyn kanssa meistä on tullut todella hyviä ystäviä ja sen myötä tiedän, että minulla on täällä aina ihminen, joka on tarpeen tullessa valmis auttamaan. Olen tutustunut Couch Surfiningin kautta myös slovakialaiseen Lenkaan, jonka kanssa olimme samaan aikaan uimassa delfiinien kanssa. Olen enemmän kuin onnellinen siitä, että olen löytänyt tuon kyseisen sivuston, sillä sen kautta olen tavannut mielettömiä ihmisiä sekä kokenut, kuullut ja nähnyt paljon uutta. Couch Surfing tuo matkustamisesta kiinnostuneet ihmiset yhteen taustoja, sukupuolta, ikää  ja elämäntilannetta katsomatta ja sen takia se onkin mielestäni ihan huippu juttu. Myös entisen host-perheeni "uudesta" saksalaisesta Au pairista Klarasta on tullut minulle tosi läheinen ja hyvä ystävä. 

Monet ihmiset varmaan menettävät hermonsa minuun koska päivästä toiseen jaksan hehkuttaa sitä, kuinka ihanaa elämä täällä Australiassa onkaan. Normaalisti ihmiset ovat innostuneita uudesta paikasta ensimmäiset viikot tai kuukaudet ja kun arki alkaa ja kaikkeen alkaa tottua, niin elämä uudessa maassa ei tunnukkaan enää niin super-ihmeelliselle. Minulla tämä on mennyt ihan päinvastoin; joka päivä tajuan rakastuvani tähän maahan enemmän ja enemmän ja ajatus siitä, etten halua enää takaisin Suomeen vahvistuu päivä päivältä. Viime viikonloppuna pyöräilin Subiacon farmers marketeille tekemään viikottaisia hedelmä ja vihannesostoksia melkein 40 asteen säässä, mutta siinä pyöräillessäni vain hymyilin yksin miettiessäni sitä, kuinka onnellinen olenkaan siitä että olen täällä. Viime viikolla juttelin myös äidin kanssa ja skype-keskustelumme aikana aloin itkemään tajutessani, että olen täällä onnellisempi kuin koskaan missään aikaisemmin. Tiedän, että tämä kaikki on suunniteltua, sillä minulla ei ennen tänne tuloa ikinä ollut ollut mitään "Australia-unelmaa", enkä edes nähnyt tätä maata mitenkään erityisen kiehtovana ja ihmeellisenä. Nyt kun tänne Au pairiuden kautta kuitenkin kerran päädyin, niin en enää halua pois. Rento elämäntyyli, rennot ihmiset, aurinko, uima-allas ja meri vaan saavat elämän täällä tuntumaan elämisen arvoiselta! 

Miksi nauttia tällaisesta lomailun merkeissä vain muutama viikko vuodessa jos siitä on mahdollisuus nauttia päivittäin? Ja ihmiset jotka tähän sanovat, että ei se enää tunnu samalle jos siellä asuu ja se kaikki on jokapäiväistä, ovat ainakin minun kohdallani täysin väärässä, sillä nautin tästä magic-maasta joka ikinen päivä! Tänne lähteminen oli tähänastisista päätöksistäni suurin, mutta en ole katunut sitä hetkeäkään. Liian monet ihmiset ovat tyytymättömiä elämäänsä, mutta eivät kuitenkaan uskalla tai viitsi tehdä muutoksia sen parantamisen eteen.

So friends, remember this

"life is as you make it"