Life in The Northern WA

En ole päivitellyt blogiani niin aktiivisesti kuin on ollut tarkoitus, joten viimeisenä iltana ennen lomaani ajattelin kasata tällaisen kuvapainotteisen päivityksen. Kuvat puhuu mielestäni aika hyvin puolestaan, joten niiden kautta on varmasti mahdollisuus saada edes pieni käsitys siitä, että mitä viimeiset 106 päivää ovat pitäneet sisällään. Tunnelmat lähdöstä ovat tosi ristiriitaiset, koska elämä täällä on ihan omaa luokkaansa. Olen oppinut ja oivaltanut käsittämättömän määrän asioita, luonut erityisen suhteen näihin kahteen pieneen, rakkaaseen poikaan joita olen työkseni hoitanut sekä oppinut näkemään luonnon ja sen monimuotoisen kauneuden ihan uusin silmin. Toisaalta en halua murehtia lähtöäni liikaa sillä tiedän, että jo reilun kuukauden päästä olen takaisin täällä.Parasta tässä kaikessa on se, että koko seikkailuni ajan olen saanut tuntea itseni siunatuksi ja rakastetuksi, Jumala on pitänyt minusta parempaa huolta kuin mitä olisin koskaan voinut edes pyytää!

Billy-goat tuli tervehtimään Rockyä.

Farmari ja sen työkaverit.

Cattle-work vauhdissa. Olin katsomassa Nikkiä ja seuraamassa, kuinka se totutti karjaa paikasta a paikkaan b siirtämiseen. Ihan mieletöntä nähdä, kuinka nämä ihmiset ovat valmiita näkemään vaivaa ja käyttämään aikaa tällaiseen valmistelevaan työhön vain sen takia, että karja oppisi liikkumaan oikealla tavalla ja siten "tositoimissa" säästymään hämmennykseltä ja stressiltä. Sen jälkeen kun on nähnyt kaiken tämän ja kuullut lukuisat keskutelut ja pohdinnat eri tavoista työskennellä eläinten kanssa tiiminä olen tajunnut, kuinka lihakarjan pitäminen on kaikkea muuta kuin dollarin kuvia farmareiden silmissä. Näistä eläimistä oikeasti välitetään ja niiden hyvinvointiin panostetaan!

Tuumaus-tauolla

Onnellinen lehmä.

Kun neljän jälkeen iltapäivällä on aika pistää kanat ja kukot takaisin kanalaan niin päivittäin hymyillen mietin päässäni, että jos joku nyt kysyisi, että mikä on lempieläimeni, niin sanosin kana. Nämä eläimet ovat vaan ihan käsittämättömiä persoonia ja voisin viettää päivän niiden aitauksen reunalla istuen ja niitä seuraten. Aamulla kun päästämme ne kanalasta ulos, kaikki ovat valmiina menemään ulos ja tutkimaan lähiympäristöä. Kuitenkin jo reilusti ennen neljää koko poppoo on odottamassa meitä portilla valmiina menemään takaisin "kotiin". Portilta kanalaan kävellessä koko kanalauma seuraa meitä meidän ympärillä koko matkan sisälle kanalaan asti, jonne ne sitten mielellään jäävät viettämään yönsä turavallisesti.

Tämä on yksi meidän suloisista junnu-kanoista, jotka kuoriutuivat sopivasti Pääsiäisen aikaan.

Mr. Fancy pants on kanalauman uusin mies-vahvistus

 

Miss Piggyn ensimmäiset porsaat. Ja ne oli (ja on vieläkin!) yksi suloisimmista näyistä mitä olen ikinä 

nähnyt!

Veljesten leikkihetki.

Yksi sunnuntai oltiin poikien kanssa piknikillä ja meidän seuraan liittyi ei niin toivottu yllätysvieras Miss Piggy, joka söi meidän eväät paljon lupia kyselemättä.

Kaupunkilapset kiipeilee kiipeilytelineissä, me kiipeillään puissa.

Tarkoitukseni oli kuvata kukkaa mutta jostain syystä tämä pieni hurmuri saikin kameran huomion.

The Boy Of The Outback

Tää oli kyllä yksi jännittävimmistä matkoista ikinä. Ajettiin myöhään iltapäivällä Nikkin kanssa kotiin Nikkin veljen ja sen vaimon autolla kunnes puolivälissä matkaa huomattiin, ettei auton valot toimineet. Siinä sitten yritettiin kuun valossa pysyä turvallisesti tiellä. Pian huomattiin, että tien varressa oli rekka pysäköitynä ja hitaasti pysähdyttiin selvittämään, että mistä tässä on kyse. Oli kyllä hiukan pelottavaa kun kaikki oli vaan niin pimeää ja kun asutaan tällä -keskellä ei mitään- missä liikenne on aika satunnaista ja puhelimet ei toimi. Lisäksi olen kuullut lukuisia tarinoita siitä, kuinka joku on joskus pysähtynyt auttamaan jotain muka avuntarpeessa olevaa ja loppujuen lopuksi tullut ryöstetyksi yms. Luotin kuitenkin Nikkiin ja pian selvisi, että rekasta oli loppunut ilmeisesti bensa jonka suhteen meistä ei kuitenkaan ollut hirveästi apua. Mutta koska oli jo myöhä ja pimeä, niin tapoihin täällä ei kuulu jättää ketään pulaan, oltiin siis aika ongelmallisessa tilanteessa (täällä kun ei ole edes puhelinkenttää että voisi tarvittaessa soittaa apua). Kuitenkin kuin siunauksesta nähtiin kohta edessä tulevan auton valot ja paikalle ajoi Kurt, joka oli tullut etsimään meitä koska ei oltu tultu ajoissa kotiin. Kurt lupasi palata kotiin ja hakea polttoainetta kyseiselle rekalle ja siinä samassa letkassa me päästiin myös pimeässä takisin kotiin toisen auton johdattamana. Vaikeuksien ja jännittävän matkan jälkeen päästiin siis turvallisesti kotiin!

Cable Beach

Ensimmäisillä kerroillani Cable Beachilla käydessäni en osannut nähdä sitä mieletöntä, upeaa ja kuuluisaa paikkaa, joka on useampaan kertaan listattu koko maailman parhaiden rantojen kärkipäähän. Kuitenkin jo muutaman kerran jälkeen silmäni alkoivat avautua sille kauneudelle, jonka kohtaan nykyään joka kerta sinne päästyäni riippumatta säästä tai vuorokaudenajasta. Tässä paikassa on vaan jotain vangitsevaa ja erityistä joka saa minut rakastumaan siihen joka kerta enemmän ja enemmän. En osaa edes kuvailla sitä, se on jotain mikä pitää vain itse kokea. 

Beach Polo

sTäällä järjestetään myös päivittäin sunset-kameliratsastuksia.

Reilu kuukausi sitten olimme Nikkin ja poikien kanssa viikon School Campillä, joka järjestettiin ihan Cable Beachin vieressä. Päivät oli tosi täysiä eikä vapaa-aikaa juurikaan jäänyt. Halusin kuitenkin ottaa sijainnista kaiken mahdollisen irti, joten heräsin aamulla viiden jälkeen lenkille ja lenkin alkuaikana rannalla oli vielä pimeää. Kun lenkin aloittaa kuun valossa ja lopettaa sen auringon sarastessa, ei uuteen päivään voisi paljon paremmalla tavalla herätä. Yleensä kuuntelen lenkillä aina musiikkia, mutta hiljaiset aamut rannalla ja vain rantaat tulevat aallot taustaääninä ovat hetkiä, joissa ylimääräiselle musiikille ei riitä tilaa.

Kuun valon jälkeen taivas sai kauniin violetin värin ennen varsinaista päivänvaloa.

Ja näiden auringonlaskujen johdosta tämä paikka on ansainnut kuuluisuutensa.

Kylmä siideri ja auringonlasku Cable Beachillä on ehdottomasti yksi mielettömimmistä asioista ikinä!

From now on call me a govy!

Melkein kolme kuukautta farmielämää takana ja vielä reilu kuukausi edessä ennen kuin pääsen lomalle kotiin. Australia-aikanani en ole juurikaan ikävöinyt kotiin, mutta nyt kun vihdoinkin tajuan, että olen oikeasti menossa Suomeen heinäkuussa, en vaan voi edes kuvailla sitä innostusta ja iloa joka sisälläni herää. Farmi-elämä on ollut enemmän kuin antoisaa ja olen oppinut täällä lukuisia uusia taitoja, joita en varmasti olisi ilman tänne tuloa tullut koskaan oppimaan. Uskallan nyt poimia kananmunia nokkivien kanojen alta, hillitä itseni hämähäkin nähdessäni, tehdä umpeenkasvaneesta puskasta kasvimaan, ajaa nelivetoautoa ja vaihtaa autonrenkaan. Ja tätä listaa voisi jatkaa loputtomasti...

Will the cowboy

Roryn 2-vuotis syntymäpäivä ja kuorma-autokakku 

Viime aikoina olen lähinnä ollut homesteadilla ja työtehtäväni on ollut pääasiassa lastenhoitoa. Reilu kuukausi sitten tänne saapui governess itärannikolta, jonka oli tarkoitus olla täällä puoli vuotta. Tässä välissä tarkennan, että governess on ehkä vähän vanhahtava nimi "kotiopettaja-lastenhoitajalle", joka työkseen hoitaa lapsia nanny-tyyliin mutta samanaikaisesti mahdollisesti toimii myös olosuhteista riippuen opettajana. Valitettavasti tämä kyseinen henkilö päätti lähteä pois ensimmäisen viikon jälkeen, jonka vuoksi ilmapiiri oli täällä hetken todella sterssaantunut, sillä ilman governessia Nikki on vastuussa Willin kotiopetuksesta ja samalla myös kiinni kotona koko iltapäivän lapsia hoitaen. Pian tämän jälkeen sain kokea suuren yllätyksen, sillä Nikki tuli ja kysyi, josko haluaisin alkaa työskentelemään heille virallisesti, tässä tilanteessa siis governessina. En ollut osannut odottaa tätä ollenkaan; kuinka pystyisin ottamaan vastuun nuoren pojan opettamisesta jos englanti ei ole edes ensimmäinen kieleni? Australian koulutussysteemin mukaan lapset alkavat opettelemaan lukemista jo 5-vuotiaana, joten olin todella epävarma kyvyistäni edes harkita kyseisen työtehtävän vastaanottamisesta. Nikki kuitenkin sanoi, että me voisimme saada aikaan joku tilanteeseen sopiva ratkaisu niin, että myös hän olisi osittain mukana opetustehtävissä. 

Pääsiäisen suklaamunajahti herätti paljon hilpeyttä

Emänsä hylkäämä pikku-vuohi saa maitonsa tuttipullosta.

Harkitsemisen ja neuvottelun tuloksena päätin ottaa työn vastaan. Nautin elämästäni täällä, tykkään näistä pojista enemmän kuin paljon, minulla ei ole mitään suuria suunnitelmia tulevaisuuden varalle ja mikä parasta; tämän myötä voisin saada täysipalkkaisen työn näissä olosuhteissa joissa olen jo melkein kolme kuukautta ollut onnellinen. Kesäkuun loppupuolella lennän reiluksi viikoksi Perthiin josta sitten lennän heinäkuun ensimmäisiksi viikoiksi Suomeen. Suomen visiitin jälkeen tulen tänne takaisin ja takaisinpaluun jälkeen tarkoitukseni on työskennellä vielä kolme kuukautta täällä, joten farmielämä osaltani jatkuu siis ainakin lokakuun loppuun saakka. Samalla saan myös hyvän mahdollisuuden unohtaa niiksi kuukausiksi rahasta huolehtimisen ja ehkä jopa säästääkin vähän rahaa tulevan varalle. Saan myös virallista työkokemusta lastenhoidosta jota voin mahdollisesti myöhemmin hyödyntää jos täältä lähdön jälkeen haluan työskennellä lasten parissa. Tämän työtehtävän vastaanotaaminen edellyttää kuitenkin kovaa työtä, sillä ennen kuin voin virallisesti aloittaa, minulla on paljon asioita hoidettavana. Minun pitää rekisteröityä yhden järjestön kautta jota varten tarvitsen working with children-kortin, Australian rikosrekisteriotteen, lääkärissä käymisen, suosittelijoita, virallisen ensiapukurssin ja ison pinon täytettyjä hakemuslomakkeita. Minun pitää myös tätä työtä varten aloittaa "oma bisnes", jota varten tarvitsen oman ABNn (Australian business number), vakuutuksen sekä olen itse vastuussa verotuksesta sun muusta. Paljon olen onneksi jo saanut asioita hoidettua, mutta paljon on vielä hoitamatta. En voi virallisesti aloittaa ennen kuin kaikki nuo asiat on järjestyksessä, joten toistaiseksi en vielä ota harteilleni koko governessin työkuvaa.

Tiedän, että kyseinen työ tulee olemaan stressaavampaa ja työläämpää, mutta samaan aikaan olen siitä todella innoissani. Saan mahdollisuuden työskennellä virallisesti lasten kanssa ja samalla tutustua vähän opettajan ammattiin. Tämän työn myöta saan ajatuksen siitä, että millaista on tehdä oikeaa, täysipäiväistä työtä lasten kanssa ja ehkä samalla myös saada ajatuksen siitä, että onko se jotain sellaista, mitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa. Tämän kokemuksen myötä uskon myös saavani huomattavasti paremmat mahdollisuudet työskennellä tulevaisuudessa lastenhoitoalalla jos se on sellaista, mitä täällä olon jälkeen haluan vielä tehdä. Innolla siis suuntaan kohti uusia kokemuksia ja haasteita!

J in the middle of nowhere

Aamulla herään ensimmäisen kerran kukon kiekumiseen, on vielä vähän hämärää. Katson kelloa, totean sen olevan neljä aamulla ja vajoan samantien takaisin uneen. 6:20 kello herättää ja on aika nousta ylös. Aamurutiinien jälkeen suuntaan taloon kahville. Kaikki muut ovat jo hereillä valmiina alkavaan päivään. Nautin siitä, että aamu on aavistuksen viileä, joten saan vetää hupparin päälle, mutta vain aamukahvin ajaksi sillä tiedän, että kohta aurinko nousee kunnolla ja lämpömittarin lukema lähentelee +40 astetta. Aamukahvin jälkeen on aika vetää host-perheeltäni syntymäpäivälahjaksi saamani bootsit jalkaan, en tajua miten joskus edes kuvittelin selviäväni täällä ilman niitä. Portille kävellessäni nappaan stetsonin naulasta ja täytän 10 litran vesikanisterin mukaanotettavaksi. Autan Kurtia pakkaamaan tarvittavat tavarat ja työkalut auton lavalle ja pian jo ajamme nelivetoautolla keskellä puskaa töyssyistä tietä kohti ensimmäistä työpistettä. Noin puoli tuntia kestävällä matkalla näemme paljon karjaa ja teen koko ajan ääneen huomioita "en oo ikinä aikaisemmin nähnyt tiikerin väristä lehmää", "ton sonnin pää näyttää ihan nallekarhulle", "kato, tolla lehmällä on kaksos-vasikat!" Kurtin on välillä vaikea ymmärtää reagointiani ja sitä miten tuollaiset asiat saavat minussa niin paljon tunteita aikaan.

Paikallinen päätie 

Yksi niistä kaikista kauniista aamuista 

Saavumme ensimmäiselle karjan juottopisteelle, jossa korjaamme aitoja. Karja kasaantuu ympärillemme uteliaana ihmettelemään mitä me oikein teemme. Noin 2500 eläimen karjasta noin 100 eläintä seisoskelee ympärillämme välillä äänekkäästi ammuen, taustamusiikille ei ole tarvetta. Kymmenen jälkeen voin jo selkeästi huomata kuumuuden ja tuntea, kuinka hiki valuu selkääni pitkin. Piikkilanka takertuu joka paikkaan kiinni ja sen kokemattomana käsittelijänä saan useita naarmuja jalkoihini. Kurt ja Nikki suosittelivat pitkien housujen pukemista, mutta en halunnut uskoa heitä, seuraavalla kerralla aijon uskoa. Puolen päivän jälkeen keitämme retkikeittimellä teetä ja nuudeleita lounaaksi. Hetken istuttuamme ajamme seuraavaan työpisteeseen johon rakennamme uutta aitaa. Kolmen aikaan iltapäivällä on aika alkaa suunnata kotia kohti. Matkalla kaadamme pari ajorataa liian lähellä olevaa puuta ja raahamme ne pois tieltä.

En malta odottaa pääseväni suihkuun. Vesi ei ole lämmintä, mutta en edes toivoisi olevan. Vesi sen kaikissa elementeissään on saanut täällä ihan uuden tarkoituksen. Se ei ole ikinä missään maistunut niin hyvälle kuin miltä se täällä maistuu ja suihku ei ole koskaan tuntunut niin hyvälle kuin miltä se täällä tuntuu, elämän pieniä iloja. Ennen illalliselle menoa käyn koneella katsomassa mitä maailmalla on tapahtunut. Käyn myös tervehtimässä hevosia auringonlaskun aikaan, tänään ei ollut aikaa ratsastukselle. Hevosia rapsuttessa ihailen laskevaa aurinkoa, se lumoaa minut joka ilta. Illallisella juttelemme niitä näitä ja ilmapiiri on rento ja mukava. Yhdeksän maissa kuulen sänkyni kutsuvan minua, joten toivotan kaikille hyvät yöt ja taskulampun valon saattelemana kävelen huoneeseeni. Matkalla pysähdyn ja nostan katseeni taivaalle. En ole missään ikinä aikaisemmin nähnyt vastaavaa öistä taivasta; se kirjaimellisesti tuikkii ja on tulvillaan käsittämättömän kirkkaita tähtiä. Sänkyyn päästyäni sammutan valot ja jään kuuntelemaan kaikkia niitä ääniä, mitkä kuuluvat ulkoa. Eläinten, lintujen ja hyönteisten yhteinen kuoro saa minut tuntemaan kuin olisin keskellä viidakkoa. Työntäyteisen ja kuuman päivän jälkeen yli kahdeksan tunnin yöunet tuntuvat taivaalliselle.

Sain toteuttaa unelmani ja pääsin ratsastamaan auringonlaskun aikaan

Jo viisi viikkoa farmielämää takana saa minut taas kerran havahtumaan siihen, kuinka nopeasti aika meneekään! Ensimmäisen viikon jälkeen luulin, että edessä olevat kolme kuukautta eivät tule koskaan päätökseensä, mutta nyt voin vain tuntea, kuinka aika juoksee kovalla vauhdilla. Ennen tänne tuloa ajattelin, että en odota tai kuvittele tulevalta farmiajaltani yhtään mitään, mutta tänne saapuessani älysin, että alitajuisesti minulla oli kuitenkin ollut odotuksia ja oletuksia siitä, millaista elämä täällä tulee olemaan. Kun ensimmäisen kerran näin huoneeni, en tiennyt olisinko itkenyt vai nauranut. Se on hyvin yksinkertainen ja alkeellinen. Ötököitä lenteli ja hämähäkki oli kutonut kunnon verkon yölamppuuni. Ennen kuin ehdin edes kunnolla avata matkalaukkuani, sen sisällä käveli jo ensimmäinen koppakuoriainen. Illallisen jälkeen Kurtin ja Nikkin kanssa jutellessani ympärillä lenti jos jonkunlaisia öppiäisiä ja säpsähtelin ja huidoin niitä hystreerisesti, mutta reagointini herätti heissä lähinnä hilpeyttä. Pieniä kumisen näkösiä liskoja käveli pitkin seiniä ja kuulin, kuinka sammakot pitivät ulkona niin kovaa meteliä, että hetken jo luulin norsulauman saapuneen pihaan. Nukkumaanmennessäni hysteerisyyteni vain kasvoi; niin paljon ötököitä, niin paljon ääniä. Olen aina pitänyt itseäni vahvana tyttönä, mutta sinä iltana vakavasti kyseinalaistin ajatuksen siitä, että tulenko selviämään tästä kaikesta.

Sviittini viidellä tähdellä

Kuitenkin jo kolmantena yönä nukuin hyvät ja sikeät yöunet enkä enää edes kiinnittänyt huomiota asioihin, joista en aluksi uskonut selviäväni. Koen sopeutuneeni tähän elämäntyyliin erittäin hyvin ja voin todeta, että nautin jokaisesta päivästäni täällä. "Työnkuvani" on todella kirjava; lasten perään katsomista, kokkaamista, puutarhatöitä, eläinten ruokkimista ja hoitamista, aitojen korjaamista, autolla ajamista... Minulla ei ole työaikoja ja teen hommia silloin kun apuani tarvitaan. Host-perheeni ei odota minun työskentelevän joka päivä kovasti; toisena päivänä saatan olla menossa aamusta iltapäivään, mutta toisena päivänä saatan saada mahdollisuuden mennä aamulla ratsastamaan, sen jälkeen syödä aamupalan, sitten tehdä vähän puutarhatöitä ja iltapäivällä ottaa rennosti kirjaa lukien. Tulen perheen kanssa hyvin juttuun ja olen iloinen siitä, että he ovat iloisia, puheliaita ja ystävällisiä ihmisiä. Juttelu käy luonnostaan eikä koskaan tule tunnetta, että pitäisi alkaa tekemään tikusta asiaa.

Ensimmäiset viikot sään puolesta olivat täällä tuskaisia; lämpätila lähentelee usein 40 astetta ja trooppinen, nihkeä ja kostea ilmasto saa sen tuntumaan entistäkin tukalammalle. Olisin usein keskellä päivää halunnut mennä nukkumaan, koska oli niin kuuma ja olo tuntui voimattomalle. Nyt olen kuitenkin jo tottunut tähän säähän eikä se enää tunnu niin energiaavievältä. Luonto on täällä monella tavalla ihmeystä herättävä. Punainen hiekka, vihreä metsä ja kirkkaan sininen taivas luovat yhdessä upean kontrastin ja kauniin maiseman. Niin kuin jo aikaisemmin mainitsin, niin erityisesti auringonlasku ja öinen tähtitaivas ovat asioita, joita ei voi edes selittää, ne pitää itse kokea. Perthin kuivan kesän jälkeen on ihanaa tuntea ukkosmyrskyjen voima, tuntea kuinka sen jyrinä tärisyttää maata ja nähdä, kuinka taivas välkkyy salamoista. En ole aikaisemmin nähnyt vastaavia myrskyjä. Ne tulevat, kestävät hetken ja menevät ohi. Jos pelkäisi ukkosta, niin elämä täällä voisi ajoittain olla todella pelottavaa.

Tein perheelle suomalaista pullaa jota
 kaikki yksinkertaisesti RAKASTI!
Joudun kuulemma jakamaan reseptin ja tekemään sit
ä usein vielä monta kertaa :)

Alussa kaipasin toisiaan ihmisiä ympärilleni. Kaipasin omaa take away kahvia ja merta. Ikävöin omaa aamupalaani ja mahdollisuutta soittaa kaverille ja keksiä yhdessä jotain tekemistä. Tällä hetkellä pääsääntöisesti nautin siitä, ettei minulla ole edes mahdollisuutta mihinkään edellämainituista. On ihanaa, että ei edes tarvitse miettiä meikkaamista, hiustenlaittoa tai sitä, että mitä kenkiä tänään käyttäisin. Täällä minulla ei ole edes kylpyhuoneen pikkuruista peiliä lukuunottamatta peiliä ja suurimman osan ajasta kävelen paljainvarpain. En juurikaan tienaa rahaa, mutta en sitä myöskään kuluta ja se on ehkä tunteista kaikkein parhain. Joulun jälkeen Perthissä eläessäni en enää tienannut rahaa, mutta sitä kului koko ajan ja se oli koko ajan mielessä. Täällä lähimpään kauppaan on noin 100 kilometrin matka ja Broomessa olen näiden viiden kuluneen viikon aikana käynyt kahdesti, joten rahastressi on tällä hetkellä kesälomalla.

Elämä täällä on rentoa ja stressitöntä. Ei tarvitse miettiä paikasta toiseen juoksemista ja elää ajan armolla. Herään, teen mitä käsketään ja muun ajan otan vain aikana itselleni ja teen miltä milloinkin tuntuu. Olen unelmoija ja täällä olen sen osalta parhaassa mahdollisessa paikassa. Minulla ei ole ikinä aikaisemmin ollut näin paljon aikaa omille ajatuksilleni ja usein Nikkin tai Kurtin minulle puhuessa joudun havahtumaan takaisin tähän maailmaan. Meillä onkin vitsi, että elän kahdessa eri maailmassa ja vierailen siellä toisessa hyvin usein. Esimerkiksi monesti joitakin töitä tehdessäni alan tekemään sitä mitä minun kuuluu tehdä ja samalla vajoan omiin ajatuksiini. Kohta havahdun siihen, kuinka paljon olenkin jo tehnyt ja aikaakin on kulunut pari tuntia.


Huomenna lähden "kaupunkilomalle" Broomeen ja vietän siellä pitkän viikonlopun hostellissa majoittuen. Ensimmäistä kertaa tuntuu sille, että muutama päivä jossain muualla saattaa olla ihan hyvä vaihtoehto. Ensi viikolla aloitamme cattle workin, eli kasaamme karjaa, keräämme sitä aitauksiin ja myöhemmin siirrämme lähemmäs kotipihaa odottamaan tulevaa myyntiä ja kuljetusta eteenpäin. Kyseessä tulee siis olemaan kiireinen, mutta erittäin mielenkiintoinen jakso enkä malta odottaa, että pääsen katsomaan, auttamaan ja osallistumaan tuohon kaikkeen ja näkemään miten täällä hommat oikein toimii. Paljon on jo koettu, mutta paljon on varmasti vielä koettavaa. Jään innolla odottamaa mitä tulevat kaksi kuukautta tuovat tullessaan.