Mary Poppins in business

Koska toisiksi viimeisin postaukseni käsitteli "ei niin iloista aihetta", koin vähintäänkin velvollisuudeksi palata asiaan mahdollisimman pian ja päivittää kuulumisia myös iloisimpien ajatusten ja kokemusten merkeissä; uskokaa tai älkää mutta niitäkin on elämään mahtunut!

Työsaralla luistaa hyvin ja perhe onkin nimennyt minut omaksi "Mary Poppinsikseen". Olen nauttinut työstäni lasten kanssa, erityisesti näissä olosuhteissa joissa saan tehdä työni lapsille siellä kaikkein tärkeimmässä ja rakkaimmassa paikassa eli heidän omassa kotonaan. Lapset ovat ehdottomasti parhaimpia ja rehellisisimpiä työkavereita ja se onkin varmasti yksi suurimmista syistä miksi nautin työstäni. Olemalla oma itseni ja vain olemalla läsnä päivittäin lasten elämässä saan nähdä ja tuntea suhteen, joka meidän välillä kasvaa ja kehittyy koko ajan. Silloin kun olen se "hauska ja kiva Jenna" saan suoraan lasten suusta kuulla paljon sanoja, jotka voin suoraan ymmärtää kiitoksina ja välittämisen osoituksina. Mutta niin kuin aina elämässä ja joka työssä on myös meillä huonot hetkemme jolloin saan kuulla olevani "tyhmä ja tylsä". Will on moneen kertaan sanonut "I'll never ever talk to you again", mutta jostain kumman syystä tuo 5-vuotias ultimate-höpöttäjä ei pysty pysymään vannomuksissaan minuuttia pidempään. Seuraavan puolen tunnin sisällä jo kohta kaikki makoillaan ja painitaankin taas nurmikolla kirkuen ja nauraen. Lapset ovat niin aitoja! 

Erityisesti opetustyössä olen saanut tuntea voiton ja onnistumisen hetkiä enemmän kuin missään työssä koskaan aikaisemmin. Aikaisemmin Will koki koulun todella vastenmielisenä ja epämieuisana hommana, jonka seurauksena koulupäivät tuntuivat kuin patikoiminen ruusupuskan läpi. Olen todella saanut käyttää työssäni hyvää mielikuvitustani ja ilman sitä en varmasti olisi päässytkään sinne missä tänäpäivänä ollaan. Pienen pojan asenteen ja suhtautumisen muuttaminen ei ole helpointa hommaa, mutta kun siinä kerran alkaa onnistua niin tulokset ovat enemmän kuin palkitsevia, kaikkien kannalta. Olen lukuisien kokeilujen, niin onnistumisten kuin epäonnistumisienkin kautta muuttanut vanhoja tapoja ja menetelmiä ja tuonut tilalle paljon uutta. Välillä ihmettelen, että miten me aikuiset voidaan edes olettaa 5-vuotiaan pojan iloisesti istuvan pulpetin ääressä opettelemassa lukemaan ja kirjoittamaan kun ikkunasta näkee muiden tekevän töitä ulkona, ajavan rekoilla ja traktoreilla. Siispä sen sijaan päivittäin jätetään kynä ja paperi hetkeksi pulpetille ja  suunnataan ulos ja esimerkiksi etsitään tikku jolla sitten kirjoitetaan hiekkaan. Vaikken olekkaan "opetusalan ammattilainen", niin silti kyseenalaistan monia ajatusmalleja ja toimintatapoja joita kymmeniä vuosia kokemusta omaavat ammattilaiset toivovat meidän seuraavan. Henkilökohtaisesti uskon, että niin kauan kuin kehitystä tapahtuu ja pääsemme toivottuun lopputulokseen, opetusmenetelmät ja niiden "oikeaoppinen noudattaminen" ovat toisenasteisia seikkoja. Itse tärkeimpinä asioina haluan ehdottomasti nostaa arvoon oppimisen ilon ja hauskuuden pakon ja tylsyyden sijaan.

Kehitystä on tapahtunut myös nuoremmassa hoidokissani, sillä reilu 2-vuotias Rory ei ole aikaisemmin kokenut puhumista kovinkaan oppimisen arvoisena taitona, mutta on vihdoinkin alkanut kopioimaan muiden puhetta, käyttämään sanoja ja sen mukana Roryn puhuminen on alkanut nousta ihan uudelle tasolle. Harjoittelemme myös ahkerasti potalla istumista ja kaikki yhdessä iloitsemme siihen tehdyistä pissoista! Muutaman kerran reppuselässäni Rorya kantaessani olen laulanut ihhahhaa ihhahhaa hepo hirnahtaa -laulua ja nykyään Rory laulaa sitä (omilla sanoillaan tietysti) aamulla ensimmäisenä herätessään ja viimeisenä illalla omassa sängyssään ennen uneen vaipumistaan.

Maastopalojen takia olemme joutuneet ottamaan myös useita pieniä juotto-vasikoita, jotka tulipalon seurauksena menettivät emänsä. Tällä hetkellä aamuin ja illoin ruokittavanamme on 10 suloisitakin suloisempaa pikku-vasikkaa jotka päivittäin vapaana vaeltavat ympäri pihaa nurmikkoa iloisesti leikkaillen. Meillä on myös tipuja (tai ei niitä ehkä enää voi ihan tivuiksi kutsua), joiden näkeminen, kiinniottaminen ja silittäminen on yksi päivän suurimmista iloista. Kaksi suosikkia ovat saaneet nimetkin; nuori kukko James ja pieni pallero kana Tatiana. Tämä kaksikko menikin itseasiassa reilu viikko sitten naimisiin, kyseinen naimakauppa taisi kuitenkin olla Willin järjestämä pakkoavioliitto. Yhtenä iltapäivänä Will päätti, että Tatiana ja James menevät tänään naimisiin ja kiinniotettuaan molemmat osapuolet, Will ja Rory yhdessä laittoivat ne yhteen kanojen munintakopeista, jossa vihkiseremonia sitten järjestettiin.

Viime viikolla meille tuli uusi saksalainen tyttö Maike, jonka on tarkoitus tehdä farmityöjakso täällä toisen vuoden viisumia varten. Tullaan tosi hyvin juttuun ja on ihanaa saada toinen tyttö tänne kenen kanssa voidaan tehdä ja puhua kaikenlaisia "tyttöjenjuttuja". Myös Joshista, meidän 18 vuotiaasta farmhandistä on tullut minulle kuin oma pikkuveli ja ollaan paljon vietetty aikaa jutellen kaikenlaista. Vaikka ollaankin kaikki kolme ihan eri ikäisiä, kaikki kotoisin eri maista ja lähtökohdista, niin meillä on jo viikon aikana ollut paljon hauskaa ja hyviä juttuhetkiä kolmestaan. Olen tosi iloinen siitä, että meillä on täällä nyt toinen toisemme jakamassa ajatuksia ja kuulumisia. 

Tämä vuosi on ollut erityisen hyvä kasvimaa-vuosi ja viimeisten kuukausien ajan ollaan saatu lähes kaikki vihannekset omalta kasvimaalta. Tämän vuoden odotetaan olevan myös tosi hyvä mangosadon kannalta ja harmittaa kyllä tosi paljon kun lähden pois juuri ennen mangokauden alkua! 

Viimeiset pari kuukautta ovat todella olleet täynnä monenlaisia kokemuksia ja antaneet paljon uusia eväitä tulevaisuuteen. Vaikkakin olen omalla tavallani nauttinut elämästäni täällä, odotan silti jo innolla muuttoa takaisin Perthiin. Tuskin maltan odottaa minkälaisia siunauksia Jumala tulee minulle suomaan kun pääsen sinne takaisin, sillä jo alle 2 viikon päästä jätän farmi-elämän taakseni ja muutan takaisin Perthiin kuitenkaan ilman ainuttakaan  aavistusta siitä,  mistä tulen löytämään töitä, missä tulen asumaan ja mitä elämässäni yleisesti ottaen tulee tapahtumaan. Vanhan sanonnan mukaan annan elämäni ja tulevaisuuteni täysin Herran haltuun, koska tiedän, että Hänen suunnitelmansa minulle on TÄYDELLINEN ja siihen luottavana minun ei tarvitse huomisesta turhaa huolehtia. Rakkauden ja rauhan voimin suuntaan siis ilolla kohti uusia seikkailuja!

Lots of blessings!

Jenna The Finnish Governess

About 6 months ago I arrived in Broome with no idea what my next 3 months would bring with them. It was my time to do my 3 months rural work as I’m originally from Finland and came to Australia with a working holiday visa. It’s possible to extend it for another year by working 3 months in regional area and there was no doubt that I wouldn’t have done that, as during my 8 first months in Australia I had totally fell in love with this wonderland.

I was born in a small farm, my family had a dairy farm with 10 milking cows and that’s how they earned their living. My parents divorced when I was 3 years old which meant that it was my time to move to town with my mum and my 2 brothers. I still didn’t leave the country life totally behind me as I visited my dad regularly (even though he  no longer had any cattle) and my cousins farm where I spent several weekends and holidays. Their farm is bigger than the average dairy farm in Finland; they have around 50 milking cows which is about double the average size of a dairy farm in Finland. So even though I didn’t know what to expect of  station-life (as we don’t have stations in Finland), I thought that I would be fine as I’m not a total city chick because of my backgrounds.

But once I had arrived to Broome and we started driving to the station I was already astonished. How is it possible that the red dirt was called a real road? There is no way that I could have driven my car on that kind of road in Finland. The first couple of nights were terrible; so many noises and insects were just about to drive me crazy. I really thought that I would cope with this kind of lifestyle, but after two nights I wasn’t far from packing my bags and ask Nikki to drive me back to the airport. My friends and family have always told me how capable and strong  a person I am, where ever in my life I was, I would always be fine.

But moving from Perth to the middle of nowhere with no phone reception, slow internet connection, not many people to talk to, dealing with all the weird animals, insects and the terrible, hot weather which made me feel tired 24 hours a day, I really started doubting my capability. I remember sending emails to my friends and telling them how the 3 months will never be over but they kept telling me that soon I would realize how time just flies by (but of course I didn’t believe that).

But after about 3 weeks things started to change and I noticed that I was no longer counting how many days I had left. The tiredness disappeared and I started seeing lots of good things about living on a station. When I got up in the morning I could smell and see the beautiful nature which was just starting to wake up with all those birds singing and sun rising between the trees. It was amazing to see how the animals here are living a wonderful life; they have lots of room to walk and wander around, do their own natural things and socialise with each other. I have never been so happy than what I’m now when I have a steak or a goat curry in front of me as I can be sure that I exactly know what I’m going to eat and that the animals have had such a good life. Also the feeling in the morning when you get up and instead of 1 hour it takes only 5 minutes to get ready, as in this kind environment you don’t even need to think about your make-up or doing your hair. It was so good to see how grateful my skin was because I stopped wearing make-up. And because I don’t have all the media, phone, internet etc around me all the time, I finally had time for dreaming and my own thoughts. Every night after dinner when I was walking to my room I stopped, had a look at the sky and thanked God for the brightest and most beautiful sky with all the twinkling stars in it. It is also the first time for a long time when I have had time to have good 8-9 hours sleep every night. 

My new "Govy-room", doesn't it look like 5 stars hotel comparing to the one I first stayed in?

At the end of May my 3 months were just about to come to an end and I asked Nikki and Kurt if I could stay for a bit longer as I was planning to go home for July so there was no point of going back to Perth just for a month. They said yes and surprised me with a question if I would be interested in coming back here after being in Finland and start officially working for them as a governess. As I get along with the family so well and love the peacefulness, my own space and the life style in general, it took me one night to make my decision and soon I told them that I would be back at the end of July. So I had my big holiday back home which I really enjoyed, but after being away from Australia for over a month I could feel the calling of Australia deep inside me; it was great to see all my loved ones but at the same time I was more than happy to come back.

I promised to Nikki and Kurt that I could stay 3 months after getting back here but after that I needed to leave as I have a visa only for one year and if I still want to stay in Australia (which I sure do), I need time to find a sponsorship to stay here. Now it is already the beginning of September which makes me a bit sad as it means that I have already been here for a month, which means that I only have 2 more to go, how is it possible as I feel that I just got back here a week ago?! I don’t want to think about it too much yet, better to enjoy the moment and all the good things I have around me here at this moment.

In less than 6 months I can already say that I have really got into this kind of life. In addition to what I have already told, I love my job! Those two gorgeous boys I’m looking after make me laugh every single day. You can’t find more honest colleagues than 2 and 5-year old boys. I’m not saying that it’s always easy, but most of the time I can’t even think of any better and more enjoyable job. I enjoy going jogging in the stunning nature. When people in cities say that exercise is time for themselves they should come here and experience the feeling when there is literally no one around and you can get the feeling that you get it all; the time and the space just for yourself. It always brings smile on my face when I’m running and I can see curious heads in the bush looking at me sometimes mooing or when I see a wallaby crossing the road just in front of me.

And there is no better place for a real foodie like me than a station with all of its beautiful fresh food; such as eggs, meat and veggies. They are always so fresh and tasty and what a pleasure it is for your mind and body when you can go, collect your own eggs and veggies and eat them knowing what you’re putting in your mouth and where the food has come from. I love the nights when we are all having dinner together with a couple of drinks; sometimes talking about serious issues and sometimes telling the silliest jokes. Even though these people here are my employers,  they feel more like  family to me. It doesn’t matter what’s going on here, we all are always “playing the game as a team”.

Everyone can be who they are and get accepted exactly the way they are. It’s great to share your life and be surrounded by real people. It is what I think that most of the people who live in the country are like.

As nothing is only black and white, I also have had my hard times here. Sometimes I just feel like calling my friends, asking them for a cup of coffee or hitting the gym or going shopping and doing the “girly stuff”. Those feelings don’t come up very often or last long though. It’s also hard to see a sick animal, especially in cases when there is nothing you can do and in the end someone needs to “let the animal go”.

One of the hardest memories is when we had a baby goat whose mum didn’t want to accept him as her baby, so we needed to start bottle-feeding him. He became my own little baby as he was the first animal who I had ever looked after and took care of. For a few months he was all good and then one day we saw that he wasn’t feeling well. On the next day he laid under a car looking very sick. I went to get him out of there and in a few minutes after that he died in my lap. It took me time to realise what had happened but once I understood that he wouldn’t be out there anymore it really made me feel crushed, as he was my very own ‘baby-goat’. Even though  those kinds of things happen and it always makes you feel sad, here I have learned about all kinds of happy and sad things, that birth and death are just a part of life and at some point you just need to get over them and move on.

I could still keep writing about all the thoughts which come to my mind one after another but instead of just a blog post this would turn into a book so I better start to finish as I’m Finnish (in case you might not get it,  I better tell you that the fact that I’m from Finland and Finnish has become an everyday joke here which never seems to die!).

I could write about the beautiful blue sky, red dirt, stunning nature, cute little chicks and chooks who make me smile everyday by waiting for us at the gate at 4pm when we go to do chores and so many other things. I don’t know where life is going to take me when this journey comes to its end but at least I can tell that when I leave, I leave as a much stronger person who has grown up as a person so much more than I could have ever thought that anyone could grow in such a short time. My way of thinking and seeing things and the world has changed in so many ways and I look at life with a totally new perspective.

I feel so thankful for these people who have taught me so much and for God who has blessed the direction I have been walking  in. Where ever I end up living in my life, I can be sure that I wouldn’t be there if I had missed even one single day on Country Downs Station. I have always thought that I’m a city girl and I still think that city-life is the life I want to live next, but I wouldn’t be surprised if one day I found myself living on a farm! I’ll take my life as it comes but at the same time I’ll live by my favorite saying; “don’t dream your life, live your dreams” and that’s is exactly what I’m doing right now!

There's no smoke without fire

Niin on aika taas ehtinyt vierähtää sellaisella vauhdilla ja niin paljon asioita on tapahtunut, etten oikein edes tiedä mistä aloittaisin. 9 viikkoa lomalta paluun jälkeen olen ehtinyt tehdä töitä ja enää 5 jäljellä ennen kuin on taas aikani palata takaisin Perthiin. Viimeiset kaksi kuukautta ovat olleet tunteita ja tapahtumia täynnä ja saan koko sydämmestäni olla kiitollinen Taivaan Isille jonka siunauksen ja rakkauden olen saanut tuntea ja kokea päivittäin.

Ensimmäiset pari viikkoa työntouhussa meni mukavasti ja kaikki suhteellisen hyvin. Pääsin koulu-juttuihin hyvin mukaan ja aikaisemmin haasteelliselta tuntunut opettaminen alkoi muuttua mieluisaksi puuhaksi. Willin aikaisemmin hieman haasteellinen asenne koulunkäyntiin on parantunut parantumistaan ja sen seurauksena kouluhuoneessa on vallinnut aikaista huomattavasti iloisempi ja hilpeämpi tunnelma. Poikien kanssa kaikki menee hyvin ja suhde meidän välillä on kehittynyt entisestään, näistä pojista on tullut minulle todella tärkeitä ja rakkaita!

Parin viikon jälkeen elämä täällä koki täyskäännöksen, sillä sain tosi elämässä nähdä vanhan sanonnan merkityksen siitä, kuinka "tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä". Aluksi pieni, kaukana oleva, suhteellisen harmittomalta vaikuttava maastopalo kasvoi muutamassa päivässä hengenvaaralliseksi ja todella tuhoisaksi hirviöksi, jonka seurauksien kanssa kamppailemme päivittäin vielä pitkään. Maastopalo kasvoi muutamassa päivässä niin suureksi, että sen kontrolloiminen ihmisvoimin oli mahdotonta; liekit olivat useita metrejä korkeat, tulirintama 15 kilometriä pitkä ja kovan tuulen seurauksena tuli levisi 40 kilometriä vain kahdessa päivässä. Aluksi harmittomalta vaikuttava palo osoittautui vakavaksi ja pelottavaksi viholliseksi ja muutama päivä sen alkamisen jälkeen jouduimme kohtaamaan todellisuuden; olimme kirjaimellisesti kontrolloimattoman tulen piirittäminä joka voimakkaan tuulen takia levisi käsittämättömällä vauhilla. 3 päivän ajan saimme avuksemme useita vapaapalokuntalaisia, jotka tekivät parhaansa sen eteen, että saisimme edes kotipihan säästettyä palolta. 

Usean päivän ilma oli savusta samea, haju oli kamala ja aiheutti voimakasta pahoinvointia. Muistan heränneeni keskellä yötä voimakkaaseen savun hajuun ja ulos mennessäni sain pilkkopimeässä yössä nähdä yhdeltä suunnalta tulesta kirkkaan puinaisen taivaan.  Sinä yönä pelkäsin varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni henkeni puolesta ja keskellä yötä vain rukoilin Jumalalta, että säästyisimme tulelta. Pahimpina aikoina tulirintama oli vain 500 metrin päässä kotipihasta. Aloimme polttamaan aluetta kotipihan ympäriltä jotta kun "oikea palo" ennättäisi niille alueille, siellä ei olisi enää mitään mitää palaa, joten tulen olisi pysähdyttävä siihen (en tiedä miksikä tätä Suomessa kutsutaan, mutta englanniksi se on " Back burning"). Tällä keinoilla saimme kuin saimmekin kotipihan ja sen lähialueen säästettyä säästyen samalla myös itse mahdolliselta evakuoinnilta. Viimeinkin rukouksiin vastattiin, sääolosuhteet alkoivat parantua ja lopputuloksena kotipiha säästyi. 180 000 hehtaarin maista kuitenkin 95% paloi ja luonnollisesti sen mukana myös yli 4000 eläimen laidunalueet. 

Tämän episodin seuraksena aika täällä on ollut todella kiireistä, työntäyteistä ja stressaavaa. Perhe, jolle teen töitä on ollut kuitenkin todella onnekas saadessaan paljon apua ja tukea perheeltään, ystäviltään, tutuiltaan mutta myös tuntemattomilta. Ihmiset ovat tulleet tänne useiksi viikoiksi auttamaan ja tuntemattomat ihmiset ovat myötätunnon osoittaimisen lisäksi auttaneet myös konkreettisesti; jotkut tuntemattomat ihmiset ovat tilanteesta kuultuaan lahjoittaneet muun muassa heinää ja olleet valmiita kuljettamaan sen tänne ilmaiseksi 800 kilometrin päästä!

Tästä kokemuksesta palautuminen on vienyt paljon aikaa ja energiaa jokaiselta täällä olleelta ja näin tulee jatkumaan vielä pitkään. Kuivan kauden takia kasvillisuus ei vielä kasva, joten karjalla on normaalia huomattavasti haastavammat ajat edessä seuraavan sadekauden alkuun asti, jonka voi olettaa alkavan joulukuun puolenvälin paikkeilla. Pitkät päivät ja vaikeat olosuhteet eivät ole tarjonneet helpointa mahdollista elinympäristöä, mutta samaan aikaan olemme kaikki saaneet havahtua siihen, kuinka tärkeää on "pelata yhteen yhtenä tiiminä" ja kuinka tärkeitä ja kallisarvoisia ne ihmiset, jotka todella välittävät ja rakastavat, oikeastaan ovatkaan! Henkilökohtaisesti olen saannut myös kokea erityisen siunauksen, voiman ja tuen jonka olen saanut Jumalalta vastauksina rukouksiini. Olen useampaan kertaan miettinyt, kuinka onnekas olenkaan sillä yksin uskoni avulla olen jaksanut päästä eteenpäin näinä vaikeina aikoina helpommin kuin olisin koskaan osannut odottaa. 

Elämä täällä kuitenkin jatkuu, vaikkakaan ei kyllä ihan entiseen tapaansa. Koska tämän kerran postaus ei ehkä ollut iloisin mahdollinen, yritän palata pian asiaan iloisimmissa merkeissä, sillä viimeiseen pariin kuukauteen on vaikeuksien lisäksi mahtunut myös paljon hymyn huulille nostattavia tapahtumia.

Hip Hey Holiday!

Reilu 5 viikon loma alkaa olla takanapäin ja paluu arkeen on enää yhden yön päässä. Aika meni taas tapansa mukaan kiitämällä, mutta siihen mahtui kuitenkin paljon monenlaisia kivoja juttuja joiden avulla jaksaa taas palata työntouhuun. 

Aloitin lomailun viettämällä 10 päivää Perthissä, jossa nautin tuosta lempikaupungistani ystävieni kanssa aikaa viettäen ja Perthissä olevia tavaroitani selvittäen. Entinen kämppikseni, nykyinen hyvä ystäväni Dona majoitti minut luokseen koko tuoksi ajaksi ja teki ajastani siellä kaikinpuolin mukavan. Sain siis nauttia hyvästä seurasta ja Donan kokkaamista ihanista srilankalaisista carryistä (ja syödä niitä perinteisesti haarukoiden ja veitsien sijaan sormin, joka on ihan mun lempijuttu!). Vietin muutaman päivän saksalaisen ystäväni Klaran kanssa, joka lähti takaisin kotimaahansa heti muutama päivä Perthiin menoni jälkeen. Näin myös Jeremyä monta kertaa ja sain tällä kertaa myös tutustua niiden koko perheeseen ja he ovat kaikki kyllä ihan huippu porukkaa! Sain myös kuulla, kuinka minulla tulee kuulemma aina olemaan toinen perhe Australiassa joka lämmitti mieltäni enemmän kuin paljon. Kävin myös moikkaamassa edellistä Au pair-perhettäni, jonne oli vain muutama viikko ennen visiittiäni syntynyt suloiset pienet kaksospojat. Perthissä aika meni siis pääasiassa ystävistä, hyvästä ruuasta ja ennen kaikkea tuosta ihanasta kaupungista nautiskellen. Kun Perthiin laskeuduttua pääsin lentokoneesta ulos, tunne oli sanoinkuvailematon. Tuntui kuin olisin tullut kotiin. Perthissä oloni aikana tunne siitä, että se on se kaupunki jonne haluan muuttaa kolmen kuukauden Broomessa oloni jälkeen vahvistui entisestään.

Seuraavaksi olikin aika suunnata kohti Suomea, jonne matkustamiseen kului lähes 30 tuntia, 9 tunnin vaihto-aika Hong Kongissa lukuunottaen. Matka oli pitkä ja väsyttävä, mutta ehdottomasti kotiinpääsemisen arvoinen! Kun lentokone alkoi laskeutua ja katselin ulos ikkunasta, kaikki näytti niin pienelle! Joka puolella oli vain paljon vihreää metsää ja rakennusalueet oli paljon pienempiä verrattuna siihen mihin täällä on tottunut. Lentokentällä minua odotti äiti, Jarkko ja Eppu (jota en ollut nähnyt ikuisuuteen!). Siitä lähdimme ajamaan Jyväskylään jossa vietin ensimmäiset päiväni Jarkon luona majoittuen. Jo ensimmäisenä iltana sairastuin pahemman kerran ja oksenin taukoamatta läpi yön ja puolet seuraavasta päivästä. Olo oli sanoinkuvailemattoman kamala, mutta onneksi parin päivän jälkeen aloin voida jo paremmin. Ensimmäiseksi viikonlopuksi ajoimme äitin kanssa Lappeenrantaan, jossa näin sukulaisia, Jasminia joka aikaisemmin tänä vuonna oli käymässä luonani Australiassa sekä Marttaa, jonka lähimmäisenä toimin seurakunnan lähimmäis-vapaaehtoistyön kautta Lappeenrannassa asuessani. Kävin myös moikkaamassa vanhoja työkavereita entisellä työpaikallani. Lapeenrannassa pääsin myös ajamaan ensimmäistä kertaa vesiskootterilla, joka oli ihan parasta!

Yli puolet ajastani vietin siellä "oikeassa kotona" Viitasaarella, jossa näin myös sukulaisia, kavereita ja mikä parasta; vietin aikaa perheeni kanssa. Lapsuudenkotini on ehdottomasti lempipaikkani ja siellä oleminen on vaan jotenkin ihan paras tapa viettää aika ja ladata akkuja. Vuoden poissaolon jälkeen osasi Suomea katsoa ihan uusin silmin. Kaunis luonto, ruisleipä ja sauna sekä muut suomalaiset perusjutut saavat minut hetkeäkään epäilemättä sanomaan, että olen ylpeä kotimaastani ja siitä että olen suomalainen. 3 Viikkoa Suomessa menivät kuin siivillä ystäviä tavatessa, sukulaisten luona kyläillessä ja perheen kanssa aikaa viettäessä. Viimeiseksi viikonlopuksi suuntasin pääkaupunkiseudulle, jossa ensimmäisen yön vietin Epun luona Vantaalla ja viimeisen yön Maijan luona Espoossa. Viime maanantaina aikaisin aamuna oli aika ajaa lentokentälle ja sanoa hyvästit Suomelle, tälläkin kertaa  rakkaimman serkkuni saattelemana. 

Suomalainen luonto, sauna ja lakujätski on
ehdottomasti Suomen parhaimmistoa!

Hirvenkäristystä perheen kanssa,
tästä ei voi asiat paljon paremmaksi päästä!

Koti ja emännät

Virallinen lomakuva

5 kiloa mansikkaa!

Matkalla Australiaan nautin 4 päivän mini-lomasta Singaporessa, jossa en ollut koskaan aikaisemmin päässyt käymään. Tällä kertaa jouduin vaihtamaan matkan aikana lentokonetta kahdesti, ensimmäisen kerran Frankfurtissa ja toisen kerran Kuala Lumpurissa. Kaksi viimeistä lentoa lensin Malaysia Airlinessillä ja hengissä selvittiin! Singaporeen saavuin aikaisin tiistai-aamuna ja otin lentokentältä junan kaupunkiin. Singaporen julkinenliikenne, erityisesti MRT (junaverkosto) toimii älyttömän hyvin ja normaalisti hinnakkaiden taksien ja airport shuttlien sijaan pääsin määränpäähäni junalla, joka tuli kokonaisuudessaan maksaamaan alle 2 dollaria!

Noin tunnin suunnistamisen jälkeen noin 50 kiloa matkatavaroita mukananani raahaten Singaporen kuumassa ja hiostavassa säässä löysin kuin löysinkin viimein hostellille, jossa onnekseni pääsin kirjautumaan sisään muutamaa tuntia etuajassa ja siten myös heti nukkumaan. Hostelli, jossa majoituin sijaitsi keskellä Chinatownia, oli todella nappivalinta viihtyvyytensä, hintansa, todella ystävällisen henkilökuntansa ja keskeisen sijaintinsa ansioista. Nyt tiedän missä majoittua myös seuraavalla kerralla kun matkustan Singaporeeen. Ensimmäisenä iltana kiertelin lähinnä ympäri Chinatownia ja menin suhteellisen aikaisin nukkumaan. Toisen päivänä vietin aamupäivän Sentosa Islandilla ja iltapäivän Little Indiassa kierrellen. Torstaina tutustuin lähemmin varsinaiseen kaupunkiin, kävin jokiristeilyllä, ihailin mielettömiä rakennuksia ja arkkutehtuuria, jota vastaavaa en ole nähnyt koskaan aikaisemmin missään muualla maailmassa. Kävin myös illalla katsomassa jokeen heijastetun valoshown, joka oli ehdottomasti näkemisen arvoinen esitys. Matkalla takaisin hostellille pysähdyin nauttimaan perinteisen Singapore Sling-drinkin Clarke Bayssa samalla kaupungin valoja ihaillessa, joka on Singaporen tunnettu ravintola-baari alue joen varrella.

Food level

Perjantaina kävin vielä Gardens by the Bayssa joka on puistoalue, jonne on rakennettu puunnäköisiä jättimäisiä härpäkkeitä. Kiertelin myös muutamissa kauppakeskuksissa mutta harrastin tällä kertaa vain ikkunashoppailua. Puolen yön jälkeen oli taas aika jatkaa matkaa ja lentää Perthin kautta takaisin Broomeen.

Kokonaisuudessaan Singapore on ihan mieletön kaupunki! Siellä on ihmisiä kaikkialta maailmasta kaikista kulttuureista ja uskonnoista. Siitä huolimatta kaikki on tosi hyvässä balanssissa, kaikkialla on siistiä ja turvallista ja kaikki jotenkin poikeuksellisen hyvin toimivaa ja hyvässä järjestyksessä. Yhdessä maassa pääsee tutuksi monen eri maan kulttuurin kanssa, sillä jokainen niistä on tuonut sinne sen "oman juttunsa" omien tapojensa, tyylinsä, kielensä ja ruuan muodossa. Siellä on siis mahdollista nauttia erilaisista kulttuurillisista pienistä ja idyllisistä alueista, mutta samaan aikaan kokea myös erittäin moderni suurkaupungin syke pilvenpiirjäineen, suurine rakennuksineen ja kaupunginvaloineen. Singapore on ehdottomasti shoppailijan yksi top-kaupungeista, sillä bazaar-tyylisen shoppailun lisäksi siellä on lukuisia jättimäisiä kauppakeskuksia yksi toisensa jälkeen, joissa on mahdollisuutta shoppailla ihan peruskaupoissa mutta myös kalliissa merkkiliikkeissä. Tänne matkustan vielä joskus pelkästään shoppailureissulle, sillä kertaa kuitenkin ison matkalaukun ja isomman rahatukun kanssa. Ruokakulttuuri on myös jotain mieletöntä tällaiselle "foodielle"! Food streeteiltä/courteilta/leveleiltä löytyy kymmeniä pieniä ruokakojuja, joista jokainen tarjoilee omantyylisiä, herkullisia ruokiaan vain muutamalla dollarilla! Kiinalaista, thaimaalaista, intialaista turkkilaista, vietnamilaista, korealaista... Kaikkea löytyy! Kuuma ja todella hiostava sää on ainoa ainoa mieleeni tuleva Singaporen huono puoli.

Eilen sitten saavuin takaisin Broomeen ja takaisin stationille. Tuntui, kuin en olisi ollut päivääkään poissa. Erityisesti Will oli tosi innoissaan takaisinpaluustani ja sain kuulla useampaan kertaan, kuinka ikävä tuolla pienellä pojalla on minua ollut ja kuinka iloinen asia se on, että olen taas täällä takaisin. Eilenkin kesken trampoliinilla hyppelyn jälkeen Will tuli yhtä äkkiä luokseni, antoi ison halauksen ja sanoi "I have missed you so much!" Mitä muuta olisin voinut toivoa kuulevani takaisin palatessani? Myös Nikki sanoi minulle illalla suoraan "It's so good having you back". Nyt onkin sitten hyvä olla hyvillä mielin kun saa tuntea olonsa tervetulleeksi ja takaisin odotetuksi ja siten myös huomenna palata työntouhuun.