Hi buddies, I'm in Australia!

Täällä minä nyt olen, Australiassa, uskomatona mutta totta! Kotikadulla kasvaa palmuja ja rannalla voi nähdä loppumattoman meren. Takapihalla on oma uima-allas ja kukkapenkissä kasvaa orvokkien sijaan lime- ja sitruunapuita. Ihmiset hymyilevät ja ovat kauniisti ruskettuineita. Lentokentän passivirkailija kysyy hymyillen "How are you today?" ja pyytää vasta sen jälkeen passin. Tällaistahan piti olla  vain tv:ssä, vai pitikö sittenkään?

Viimeiset päivät Suomessa menivät nopeasti. Vietin ne serkkuni luona aurinkoisessa Espoossa. Kävin myös tapaamassa yhtä parasta ystävääni Helsingissä kahvittelun ja jäätelön merkeissä Kampin Ben&Jerry'sillä. Miten maailman paras jäätelö ja ihana ystävä voivatkaan saada sellaisen onnellisuudentunteen aikaan? Kävimme myös ostamassa samanlaiset rannekorut molemmille. Ne muistuttavat päivittäin ystävyydestämme vaikka asummekin nyt kaukana toisistamme. Akateemisesta kirjakaupasta poimin mukaan kaksi englanniksi käännettyä kirjaa, Peppi Pitkätossun ja talvesta kertovan Muumi-kirjan. Myöhemmin kävin vielä serkkuni kanssa ostamassa pienemmälle pojalle Pentikin pehmo-pupun. Hänen kanssaan saimme myös keskiviikkona huippu-idean lähteä Linnanmäelle, jossa vietimmekin muutaman mukavan tunnin. Monen vuoden huvipuistotauon jälkeen laitteet tuntuivat hurjemmille kuin koskaan aikaisemmin! Joudun siis varmaan tässä välissä toteamaan, että vanhuus ei ilmeisesti tule yksin… 

Pian koittikin jo torstai-ilta ja kymmenen maissa löysinkin itseni Helsinki-Vantaan lentokentältä painavien laukkujen ja passini kanssa. Tässä vaiheessa en vieläkään osannut jännittää, minussa täytyy olla jokin vikana! Aikaisemmin olin tuskastunut tavarapaljouteeni ja siihen, että miten saan kaikki tavarat mahtumaan ilman, että joudun maksamaan ekstra-kiloista. Kun kävin luovuttamassa ruumaan menevän laukun, en voinut uskoa laukun painoa todeksi, 23,3kg, vain 300 grammaa liikaa ja sehän ei mitään haitannut. Huokaisin sillä hetkellä helpotuksesta ja toivoin, että käsimatkatavaroitani ei punnittaisi, koska siellä oli monta kiloa liikaa painoa. Tämänkin asian suhteen olin erittäin onnekas, sillä kukaan ei ollut kiinnostunut niiden painosta. Viimeisten halailujeni jälkeen serkkuni kanssa suuntasin kohti oikeaa lähtöporttia. Siellä sitten vielä istuskelin hetken ja puhuin viimeiset puhelut. Lentokoneeseen päästyäni sain onnekseni todeta istuvani nuoren ranskalaisen naisen vieressä ja hänen kanssaan meillä olikin mukavasti juteltavaa. Totesimme molemmat tarvitsevamme vähän ruokaa ja viiniä, jotta voisimme saada unen päästä kiinni. Ensimmäisten lasillisten jälkeen lentoemäntä tuli kysymään haluaisimmeko teetä tai kahvia. Fiksu ranskatar kertoi hänelle kuiskaten, että haluisimme alkaa pian nukkumaan, joten ottaisimme mieluummin toiset lasilliset viiniä. Lentoemäntää alkoi vähän hymyilyttää, mutta ei aikaakaan kun jo kohotimme toiset maljat. Yölento oli hyvä vaihtoehto lepäämisen kannalta. Suurin osa matkustajista nukkuikin pimeässä lentokoneessa lähes koko matkan. Itse en saanut kunnolla unta vaan vaivuin kevyeen horrokseen, joka kyllä nopeutti matkan kulkua, mutta ei poistanut väsymystä. 12 tunnin jälkeen saavuimme Singaporeen, jossa hyvästelin uuden tuttavuuteni ja siirryin suoraan jatkolennolle. Vaihtoaikaa oli juuri sopivasti eikä minun tarvinnut odotella missään vaiheessa vaan pääsin suoraan seuraavaan koneeseen. Aluksi jännitin lennon vaihtoa, koska vaihtoaikaa oli vain reilu tunti enkä ollut koskaan aikaisemmin vaihtanut konetta. Huoli oli kuitenkin turha, sillä uusi portti löytyi vaivattomasti ja lentokentän henkilökunta oli heti valmis auttamaan. Lento Singaporesta Perthiin oli myös kivuton ja varsin mukava. Erityiskiitoksen voisin antaa poikkeuksellisen hyvästä lenokonetarjoilusta; Ruuaksi oli tarjolla nuudelia ja kalaa sweetchilikastikkeen, salaatin ja lämpimän sämpylän kera. Jälkiruokasi oli suklaata, juustoa ja suolakeksejä sekä lemon puddingia. Eikä tietenkään pidä unohtaa hyvää juomatarjoilua australialaisine viineineen. Lentokone ei ollut lähellekkään täysi ja vieressäni ei istunut ketään, joten minulla oli hyvin tilaa lepäillä. Monet ihmiset pelottelivat minua pitkästä ja tuskaisesta lennosta, mutta minulle se ei tuottanut laisinkaan ongelmia!

Pian jo saavuinkin Perthiin ja koneen laskeutuessa tunsin ensimmäistä kertaa  perhosia vatsassani; miten pärjään kielitaidollani ja miten minut otetaan vastaan? Perheen äiti olikin minua heti vastassa ja halattuamme menimme autolle. Kello oli jo lähellä puoltayötä ja ulkona tuntui todella kylmälle ja pimeälle. Kun ajoimme kohti uutta kotiani en voinut uskoa sitä todeksi; Olen nyt todella Australiassa, voiko tämä olla totta! Olisin halunnut huutaa koko maailmalle "Look at me, I'm in Australia!" Hillitsin kuitenkin itseni ja jatkoin maisemien ihmettelyä. Kaupunki ja tiet näyttivät kaikki niin uusilta ja hienoilta. Kun pääsimme perille, olin ihan häkeltynyt. Talo on ihan mielettömän upea ja iso! Kaikki on ihan uutta ja hienoa, tuntuu kuin olisin tullut hotelliin. Perheen bordercollie Trusty tuli heti häntäänsä heiluttaen toivottamaan minut tervetulleeksi.  Minulle oli tehty peti valmiiksi tulevaan huoneeseeni ja meninkin melkein suoraan peiton alle. Yksi asia sai minut hämmästymään täysin, sillä sisällä on JÄÄTÄVÄN kylmä! Joku ehdotti minulle ennen lähtöä, että kannattaisi ottaa villasukat mukaan ja torjuin idean heti naureskellen. Nyt kaksi yötä täällä nukuttuani joudun myöntämään, että ne todellakin olisivat enemmän kuin tarpeen! Puin päälleni pitkät housut ja hupparin ja sen jälkeen menin paksun peiton ja paksun kaksinkertaisen jättiviltin alle. Vasta sen jälkeen aloin tuntea oloni lämpimäksi. Kello tuli jo kaksi yöllä, enkä meinannut saada millään unta. Jonkun ajan jälkeen vaivuin kuitenkin uneen ja heräsin seuraavan kerran aamulla seitsemältä lasten huutoon. Jatkoin kuitenkin vielä uniani ja seuraavan kerran heräsin puolilta päivin jolloin päätin nousta ylös.

Ensimmäinen aamu oli jännittävä, sillä en tiennyt miten minun tulisi olla ja mitä minun tulisi sanoa kun viettäisin ensimmäiset hetket  host-perheeni kanssa. Kun menin keittiöön, perheen isä tuli heti toivottamaan minut tervetulleeksi. Host-perheeseeni kuuluu äiti Tanya, isä Pete sekä 2 poikaa; 3-vuotias Zach ja 1-vuotias Kai. Kai oli juuri mennyt päiväunille ja Zach söi ulkona. Tanya käski hänen tulla tervehtimään minua, mutta poika vain katsoi minua tuimasti ja jatkoi sitten syömistä. Tan kertoi minulle, että silloin kun heidän edellinen au pair oli saapunut heille, Zach oli vihannut häntä koko ensimmäisen viikon eikä suostunut puhumaan mitään koska tiesi, että Au pairin tuleminen tarkoittaa sitä, että äiti lähee päiviksi pois kotoa. Mielessäni huokaisin syvään ja toivoin, että ajan kanssa myös meistä tulisi kavereita. Pienen hetken jälkeen menin hakemaan tuliaiset huoneestani ja vein ensimmäisenä paketit Zachille ja kerroin, että ne ovat lahoja Suomesta. Poika ei voinut aluksi uskoa, että paketit olivat hänelle, mutta kun kerroin että kyllä ne ovat, niin hän innostui ja kiitti lahjoista ja kysyi saisiko avata ne. Vastasin myöntävästi hymyillen ja sillä hetkellä meistä tuli kaverita. Sen jälkeen sainkin leikkiä "Monster truckeilla" lähes koko ajan. Kain herättyä päiväunilta sain tavata myös tämän pikku-hurmurin ensimmäistä kertaa. Kuinka pieni poika voikaan olla niin suloinen tummine hiuksineen ja silmineen puhumattakaan maailman valloittavimmasta hymystä! Myöhemmin päivällä kävimme tekemässä vähän grocery-ostoksia. Lähtiessämme kauppaan sain ensimmäisen hauskan tilanteen aikaiseksi. Pete sanoi, että voin istua etupenkillä ja kun istuuduin autoon, huomasin edessäni ratin. Olin istunut väärälle puolelle! Kun tajusin tämän, kaikki alkoivat nauramaan ja Pete vitsaili, että tässä on avaimet jos kerta heti uskaltaudun kuskin paikalle. Nauraen kiersin toiselle puolelle autoa, sillä toistaiseksi haluaisin istua vielä pelkääjän paikalla. Kauppaan päästyämme katsoin hintoja ja olin kauhistunut, sillä hinnat vaikuttivat tosi korkeille. Todellisuudessa täällä taitaa olla aika Suomen hintaista. Kaupan kassa kysyi ensimmäisenä "How are you?"  ja pakkasi tavarat valmiiksi pusseihin. Nämä molemmat tavat ovat täällä kuulemma täysin normaaleja. Ostosten jälkeen menimme rannalle nauttimaan pienestä picnicistä kera jäätelön ja pirtelön.  Siellä oli niin kaunista! Meri näytti jatkuvan loputtomiin, aurinko paistoi, hiekka oli todella vaaleaa ja palmut hulmusivat kevyessä tuulessa. Sillä hetkellä ajattelin, että en halua koskaan palata takaisin Suomeen. 

Vietettyämme tovin rannalla palasimme takaisin kotiin. Leikin poikien kanssa takapihalla sillä aikaa kun Tan ja Pete tekivät ruokaa. Zach halusi vieläkin leikkiä Monster truckeillaan ja Kai taas konttasi pitkin pihaa ihmitellen kaikenlaisia asioita ja laski pientä liukumäkeään. Pian ulkona alkoi tulla kylmä ja menimme jatkamaan leikkejä sisälle. Zach tahtoi lukea uusia kirjojaan joten istuimme lattialle lukemaan. Oli tosi helpottavaa ja ihanaa huomata, kun Zach tuli heti syliini istumaan ja valmistautui lukuhetkeen. Jännitin vähän lukemista; kuinkahan hyvin 3-vuotias poika ymmärtää lukemistani englanniksi. Jännitin kuitenkin turhaa, koska ensimmäisen kirjan jälkeen poika halusi heti lukea jo seuraavaa kirjaa, joten ilmeisesti puheeni ei ollut ihan täyttä hepreaa hänen korvilleen. Muutenkin olen ollut yllättynyt siitä, että Zach ymmärtää tosi hyvin mitä puhun, minä tosin vain puolet siitä mitä hän puhuu, poika nimittäin höpöttää lähes tauotta mitä ihmeellisimpiä juttuja joihin minä vaan vastaan nyökkäillen ja hymyillen. Pian olikin dinner-time ja söimme ruoksi itsetehtyjä kasvisnugetteja, kalaa ja parsaa. Ruoka oli todella hyvää! Zach alkoi väsyä ja tuli iltaa kohden vaikeammaksi. Hän ei meinannut kuunnella eikä totella ja teki ihan omia juttujaan. Tällainen käytös on kuitenkin varmasti välillä ihan luonnollista 3-vuotiaan pojan käytöstä. Se tuo varmasti jatkossa omat haasteensa, mutta uskon, että opin selviytymään niistä tilanteista. Ennen nukkumaanmenoa Zach tuli sohvalle istumaan ihan viereeni saman peiton alle ja katsoi vielä hetken lastenohjelmia. Seitsemältä tuli poikien nukkumaanmenoaika ja hyvän yön toivotusten jälkeen pojat kiipesivät yläkertaan. Palelin taas niin kovin, että päätin koittaa parantaa tilannetta ottamalla kuuman suihkun. En tajua miten Pete voi istua sohvalla t-paita päällä samaan aikaan kun minä palelen pitkät ja paksut vaatteet ylläni! Illalla olin aika väsynyt, joten menin nukkumaan jo puoli yhdekältä illalla. Ensimmäiset kaksi tuntia nukuin tosi hyvin, mutta sen jälkeen alkoi yön kamalat tunnit. Heräsin ennen yhtätoista ja tunsin oloni tosi virkeäksi enkä yhtään väsyneeksi. Yli kolme tuntia pyörin hereillä sängyssä enkä meinannut saada millään unta. Asiaa ei helpottanut yhtään se, että aivoni tekivät töitä kuin viimeistä päivää ja päässäni pyöri koko ajan asioita englanniksi. Jossain vaiheessa kahden jälkeen kuitenkin vajosin taas uneen.

               Zack ja Kai                        City Beach

Tänä aamuna päätin herätä jo ennen yhdeksää, koska minun on pakko yrittää päästä yli aikaeron vaikutuksista. Aamu meni hengaillessa ja vietin aikaa yksin tehden omia juttujani. Koska tunsin taas jäätyväni sisällä, päätin lähteä pienelle kävelylle. Pete antoi minulle lähialueen kartan, jonka avulla lähdin suunnistamaan ympäri Wembleytä Trustyn kanssa. Heti kotikadulla olin pakahtua onnesta, koska ympärillä näytti niin erilaiselta, aurinko paistoi ja sää oli tosi miellyttävä. Jo muutaman minuutin jälkeen olimme järvenrannalla. Silloin minulle tuli taas fiilis, että haluan jäädä tänne loppuelämäkseni. Järven ympärillä oli paljon puistoalueita, joissa ihmiset tekivät omia treenejään, pelailivat, leikkivät, nauttivat auringosta ja olivat picnicillä. Kiersin ensin järven ja sen jälkeen kuljeskelin vielä asuinalueemme lähettyvillä. Oli niin outoa, koska monet, täysin tuntemattomat ihmiset ottivat rohkeasti katsekontaktin ja hymyilivät, jotkut jopa tervehtivät. Sellaista tapahtuu niin harvoin Suomessa! Nautin täysillä päiväkävelystä, sillä kaikkialla oli niin kaunista, sää oli ihana ja Trusty todella hyvää lenkkiseuraa. Trusty ei vetänyt ollenkaan, käveli koko ajan vasemmalla puolella, ei välittänyt muista koirista/ihmisistä, istui ennen suojatietä ja lähti liikkeelle vasta luvan saatuaan. Noin hyväkäytöksisen koiran kanssa oli ilo lenkkeillä ja otan sen kyllä ehdottomasti useamminkin mukaan! Siinä meillä vierähtikin äkkiä kaksi tuntia. Lenkin jälkeen nautin päiväkahvin auringonpaisteessa takapihalla istuskellen. 

Iltapäivällä Pete ehdotti, että lähtisimme pienelle ajelulle, jotta voisin nähdä kaupungin, Swan Riverin ja Kings Parkin. Kiersimme paikkoja autolla ja olin häkeltynyt, taas kerran. Kaikkialla on niiin kaunista! Palmut ja muut isot puut, ranta-alueet ja hienot rakennukset saavat minut täysin sanattomaksi. Kaikki on niin hienoa ja uutta. Yleensä arvostan vanhoja rakennuksia ja kaupunginosia joita löytyy paljon Euroopasta, mutta täällä ollessani voin kyllä sanoa, että uudet rakennukset ja nykyaikainen arkkitehtuuri ovat myös jotain näkemisen arvoista ja positiivisella tavalla silmäänpistävää. Tiet ovat uusia, eikä mukulakivikaduista tai muuten huonoista teistä ole tietoakaan. Joka puolella on siistiä ja puhdasta.  En malta odottaa sitä päivää kun pääsen viettämään ensimmäisen päiväni Kings Parkissa. Se on valtava puistoalue ihan keskustan tuntumassa, jossa kasvaa paljon suuria puita ja jossa on täydelliset mahdollisuudet erilaiselle liikunnalle. Jos puiston kiertää ympäri, matkaa kertyy kuulemma noin 20 kilometriä ylä- ja alamäkineen, joten siellä olisi mahdollista saada tosi hyvä treeni aikaiseksi. Puiston korkeimmilta kohdilta on mielettömät maisemat ja sieltä voi nähdä todella kauas ja rakennukset, jotka alhaalta katsottuna näyttivät suurilta, näyttävätkin yhtä äkkiä todella pieniltä. Kings Park on varmasti myös täydellinen paikka picnicille. Ajeluretken jälkeen tulimme kotiin valmistamaan illallista. Tänään söimme tacoja ja taas kerran ruoka oli todella hyvää! Tan ja Pete tykkäävät myös tulisesta ruuasta joten uskon, että jatkossakin tulemme syömään erilaisia hyviä ruokia. 

Loppuilta menikin taas chillaillessa. Minua edeltävä au pair on täällä vielä seuraavan viikon ja hän palasi tänään viikonloppuretkeltään. Kello lähenee kymmentä ja se tarkoittaa sitä, että olisi ehkä aika alkaa suunnitella nukkmaanmenoa. Kokonaisuudessaan ensimmäiset päivät ovat menneet todella hyvin. Minut on otettu hyvin vastaan ja alan tuntea oloni koko ajan paremmaksi ja paremmaksi. Tan kysyy usein, tarvitsenko jotain kaupasta tai onko jotain erityistä ruokaa jota haluaisin syödä. Pienet asiat saavat minut tuntemaan itseni onnelliseksi ja on ihanaa huomata, että perhe oikeasti välittää ja on kiinnostunut siitä miten voin. Aluksi en juurikaan aloittanut mitään kekusteluja, koska arastelin käyttää vierasta kieltä, mutta nyt alan uskaltaa käyttää sitä koko ajan enemmän ja enemmän. Talo, jossa asun on erittäin kodikas, kaunis ja yleellinen. Saan kyllä olla tosi kiitollinen tästä kaikesta! Ainakin huomenna on tiedossa vielä rento päivä ja Tan kyllä sanoi, että minun pitää ottaa ensimmäinen viikko rennosti, jotta totun uusiin asioihin ja pääsen yli aikaeron aiheuttamasta väsymyksestä. Torstaina on kuitenkin vuorossa ensimmäinen ilta yksin lasten kanssa, sillä Tan ja Pete vievät edellisen au pairinsa viimeistä kertaa ulos syömään. Ensi viikko tuo mukanaan taas varmasti paljon uusia asioita ja odotan sitä jo innolla!

                            Lake Monger & Trusty